* * * * *
"Entäs vekselin-väärentäjät, mitenkä niiden kävi? Saatiinko Kokka kiinni?" näihin kysymyksiin kai lukija vielä tahtoisi vastausta.
Meidän aikakautenamme sukkeline yhdistysneuvoineen — höyryn ja sähkön aikakautena ani harvoin onnistuu pahantekijän pako. Mutta olipa tällä kertaa kuitenkin vähällä, ett'ei Kokka viidellä tuhannellaan päässyt Ameriikkaan. Tämä toivossa kangastava Kaanaa, tämä uusi isänmaa vaati taas uuden nimen. Väärällä nimellä ja valeparralla varustettuna tuli siis seikkailijamme Hampuriin. Täälläkin oli poliisille jo tieto annettu hänestä, mutta tuo parta petti heitä. Niin tapahtui, että samana aamuna kun laiva oli lähtevä valtamerta kyntämään, kävelivät vielä Kokka ja poliisit melkein rinnakkain sillalla, edellinen kuin tulisilla hiilillä, toiset terävästi tarkastaen kaikkia laivalle aikovia ja kynsien korvallistansa. Laiva oli sataman suulla ja sinne oli mentävä pienemmällä höyryaluksella. Jo tuli alus sillalle, ja köysi heitettiin. Kokka kiiruhti hätäisesti vastaanottamaan, mutta saikin köyden vasten naamaansa. Samassa nousi nauru katselijoissa: miehen parta oli väistynyt kohdaltaan. Esille astuva poliisi kiskoi sen pois kokonaan — ja siinähän nyt oli se mies, jota haettiin.
Siten joutui Kokka kiinni, ja sai kuin saikin ansaitun rangaistuksensa.
Hovilaista kyllä kovistettiin raastuvan-oikeudessa, mutta hän kielsi kaiken tiedon väärennyksestä ja väitti, ett'ei hän ollut nähnyt kuinka suuren summan Kokka pankista nosti, eikä kuullut mainittavan muuta kuin rahasta ja lainasta ylipäätään. Tosi olikin, että hän silloin kun Kokka vastaanotti rahat seisoi toisen pöydän luona, puhellen toisen pankkiherran kanssa, ja tämä seikka, oli se sitten koukku taikka sattuma, oli hänen pelastuksensa. Vasten kieltoansa häntä ei voitu langettaa.
Mutta rangaistus tapasi häntä vielä, toisessa muodossa. Kaikki omaisuutensa ja talonsa meni vasaran alle velkojien tyydyttämiseksi. Hovilan talon ostivat Taavi ja Risto, taikka oikeammin: edellinen osti jälkimäisen rahoilla.
"Jos hyvin asut tätä taloa", sanoi Risto, "niin pian kyllä se saattaa sinut velattomaksi ja minäkään en puolestani pidä kiirettä rahoillani".
Mutta ei ainoasti talon ostossa Risto ollut avulias, hän poisti myös kaikki mahdolliset esteet Hovilaisten puolelta Taavin ja Annan avioliittoa vastaan, niin että päästiin jo ennen joulua häitä viettämään.
Hannulan talot siis taasen tulivat samalle perheelle, ja niistä Hovila eli Onnela, miksi se nyt muuttui, nousi vähässä ajassa aika hyvään kuntoon Taavin ja hänen nuoren emäntänsä toimeliaisuuden kautta.
Rutiköyhäksi jouduttuansa ja heikoksi sekä ruumiin että sielun puolesta tuosta halvauksen puuskasta, vastaanotti Olli Hovilainen, vaikka nuristen, vähäsen asunnon, minkä Kuuselainen, jota hän ennen oli ylenkatsonut, nyt jalomielisesti tarjosi hänelle. Kuuselainen ei juuri vaatinut häneltä vuokraa, sellainen välipuhe vaan oli tehty, että koska Hovilainen oli ahkera kalamies, tuli hänen pitää isäntäväki kalassa kesä-aikana. Kuuselassa ovat Olli ja Miina eläneet ja oleilleet nyt toista vuotta. Antti on tykkänään vieraantunut omaisistansa pois. Hän on ottanut nimen Hovén, ja on kohta pääsemässä kansakoulunopettajan niukkaan leipään. Lydia oli ensimmältä nääntyä ikävään ja vanhempien alinomaiseen närisemiseen. Mutta hänellä on nyt muitakin murheita. "Kuka minusta nyt enää huolii!" huokailee Lydia. Eipä tiedä vaikka tuliskin sulhanen vielä, joku Björnsonin aseveikko, ajatellen: koska ei mies ole puhdas, ei hänen tarvitse vaalia niin vallan puhdasta vaimoakaan.