"Minä olin tien poskessa kun Joppi meni sivutse. Sattuuhan sitä poikkeemaan mihin milloinkin", vastasi Taavi jokseenkin maltittomasti, sillä hänestä rupesi käymään tuskalliseksi tämä tarkka kyseleminen.
"No, piiloon siis poikkesitte", puuttui Hovilainen taas puheesen.
"Minun tässä on tiedustaminen, odottakaa te kunnes teiltä mitä kysytään", kääntyi Varmanen, nuhdellen, Hovilaiseen. "Sattumoisiltako siis poikkesitte viidakkoon?" kysyi hän Taavilta taas.
"En suinkaan minä Joosepin tähden sinne poikennut", vastasi Taavi kärtyisesti.
"No minkäs tähden?"
"Ilman vaan".
Hovilainen naurahti.
"Puhukaa suoraan ja selvään, jos mielitte päästä epäluulosta että varsin menitte piiloon", lausui Varmanen. Rantaan läksitte kävelemään, vaan tien poskeen poikkesitte. Kauvankos viidakossa olitte?"
"Sano nyt, Jumalan nimessä, — teitkö siellä mitä?" voihkasi Lotta, väännellen käsiänsä.
"No suoraan sanoen, minä taitoin vastaksia", vastasi Taavi, joka silminnähtävästi oli vähän hätääntynyt, sillä hänen äsken kalpeat kasvonsa rupesivat hehkumaan.