— "Mihinkä me sellaisen pääkaupunkilaisherran sijotamme? Vuotta vanhempi Villeä", päivitteli äiti. "Ei tule mitään."
— "Mutta hänhän sanoo, että poika saa tyytyä siihen, miten on, ja tietysti asuu meidän poikain kanssa heidän huoneessaan", selitti isä. "Neljä metriä säkkivaatetta ja kupo olkia, sillä se on ratkastu. Parempaa alusta ei pääkaupungissakaan saada. Telttasängyn Toivonen tekasee vajaassa tunnissa. Ruuasta suoriutuminen lienee vaikeampikin."
— "Jätä se minun huolekseni", kiehitti äiti. "Olenhan minä kyennyt laittamaan hienoimmillekkin herroille kuin koulupojille."
Isä aikoi juuri sen todeksi todistaa, kun telefooni pirtin kirjotuspöydällä alkoi soida rämistä. "Sahalta", arveli isä rientäen pirttiin. — "Sommerfeldt, Metsola. — Vai niin, sähkösanoma. — Hyvä, minä kirjotan."
— "Sähkösanoma!" sanoi äiti ja painoi sydäntään.
— "Matkustan ohitse —" toisti isä, "kuuden tienoissa."
— "Tänäänkö?" kysyi äiti.
— "Kuuden tienoissa tänään —", jatkoi isä, kirjottaen niin uuraasti, ettei huomannut äitin tulleen pirttiin. — "Olkaa — hyvä — ja — lähettäkää — joku — Rainaria — vastaan."
Äiti ei virkkanut mitään, löi vain hämmästyneenä käsiään yhteen.
— "Kukas nyt menee vastaan?" arveli isä. "Minun on vaikea jättää töitä."