Hän käännähti, otti silmälasit nenältään ja hämmästyi nähdessään ihmisiä niin lähellä. Ehkäpä hän ei kuullut, mitä Olli sanoi.
— "Ruis jo leikattu", hän sanoi Malmille. "Ripeästippä olette liikkuneet. Pelkäänpä, että minä olen antanut rukiini liian kauvan pystyssä olla."
— "Ka, meillähän on tänä vuonna ollut niin vikkelät kerääjät ja sitojat", vastasi Malmi.
Samassa lentolainen älysi Villen ja Ollin aidan vieressä ja Rainarkin sinne joutui. Hän oli kuhilaan takana karistanut kengistään sinne varisseita kiusallisia rukiinjyviä.
Lentolainen ojensi kätensä aidan yli ja tervehti heitä kaikkia kuni vanhoja tuttuja ikään. Ville ja Olli oikein nolostuivat eivätkä saaneet sanaa suustaan. Rainar, joka aikoi kohteliaasti hattunsa kohottaa, pistikin kiireissään koko kätensä hatunlaidan läpi. Se oli niitä viidenkymmenen pennin venäläisiä olkihattuja, Kaskesta ostettuja, jotka eivät suuria kestä.
Mutta lentolainen ei mitään huomannut. "Herroja näyttää maanviljelys toden teolla huvittavan. Minä olen kyllä huomannut, miten uutterasti te olette koko kesän työskennelleet juurikasvipellolla."
— "Emmehän me herroja ole", toimesi Ville. "Minun nimeni on Ville, tämä tässä on Olli ja tuo on Rainar Holm Helsingistä."
— "Se minua ilahuttaa. Se minua ilahuttaa", sanoi lentolainen kohteliaasti. "Ehkäpä haluatte, Ville ja Olli ja Rainar Holm, tulla talkoihin ylihuomenna. Olenpa hieman levoton, että rukiini on vielä leikkaamatta. Tulkaa nyt kuitenkin vähäksi aikaa katsomaan", hän lisäsi ja jätti kohteliaasti jäähyväiset.
— "Ei hän toki kuullut mitään tanssista", sanoi Olli, helpotuksesta henkästen, kotiin mennessä. "Luuletteko, että pääsemme?"
— "Jos pääsemme", toimesi Rainar, "niin pitää meidän pyytää Elsa mukaan, että on parit keräämään ja sitomaan."