Mutta kun he ajoivat pienen ränstyneen mökin ohi, oli isävaris suurella vaivalla juuri saanut viisi poikastaan suureen, tiheään kuuseen yöksi. Isävaris kuuli koko jutun. "Eikös tuo ollut sama poikaviikari, joka tänä aamuna tähtäsi meidän Ruhjaketta?" hän sanoi äitivarikselle.
Ja kostaakseen ne sitten talvella rikkatunkiolla kovalla äänellä kertoivat koko seikkailun. Sekä varpuset että pakkastiaiset sen tietysti kuulivat ja sitä tehen sitä kerrotaan muuallakin.
9.
TALKOISSA.
— "Kummallista, että Lentolassa ei vielä ole leikkuuta edes alotettu ja niin suuret pellothan siellä on", ihmetteli Ville, silmäten naapurin laajoja vainioita, jotka vain aita ja tie erotti heidän ruispelloistaan.
— "Ka, ylihuomennahan siellä on talkoot. Päivässä on pelto puhdas", selitti Malmi, joka juuri taittoi viimeistä lyhdettä viimeisen kuhilaan hatuksi. "No niin. Loppui työ, väheni huoli. Ei ole leivän puutetta Metsolassa tänä vuonna. Tällaista ruista ei ole tässä maassa vielä kasvanut."
— "Ennätetäänkö todellakin yhdessä päivässä niin suuret pellot?" kysyi Ville hämmästyneenä. "Heillä on ainakin viisi kertaa niin paljo kuin meillä, ja me olemme leikata jytyyttäneet melkein viikkokauden."
— "Mutta siellä onkin sitten kymmentä vertaa enemmän leikkaajia.
Toisinaan on ollut toista sataa henkeä", tiesi Malmi.
— "Ja soittoa ja ruokaa ja juomaa", lisäsi Lehtinen. "Päivässä se sujuu ja niinkuin leikkiä vain. Ja iltamyöhällä sitten tanssitaan. Vanha patruuni itse ei suinkaan ole huonoimpia tanssittajia."
Ollia nauratti. "No, tahtoisinpa nähdä Lentolan patruunin pyörivän valssia", hän sanoi, lähestyen aitaa, johon oli nuttunsa ripustanut. "Hänhän on —" Olli ei lausettaan lopettanut. Hän lensi niin punaiseksi, kuin Ollin lainen maalaispoika voi. Ainoastaan parin sylen päässä hänestä seisoi juuri lentolainen itse vanha leveälierinen olkihattu päässä ja keltainen kesänuttu päällä. Keppi hänellä oli kainalossa, ja näytti tutkivan rukiintähkää.