Ja jos tahtoi saada yleissilmäyksen seudusta, saattoi nousta sataman vieressä olevalle korkealle vuorelle. Siellä oli tähtitorni, josta tähdet almanakkaa varten laskettiin ja sen takainen rakennus, jossa oli lipputanko pyöreän tornin päässä, oli merikoulu. Tähtitornissa oli kolme pyöreää tornia, etevämpi laitoshan se olikin. Joka päivä kello 12 laskettiin suuri, musta pallo keskimmäisen tornin lipputankoa myöten alas. Se putosi ihan sekunnilleen ja sen mukaan saattoi silloin asettaa kellonsa.
Siinä vieressä oleva patsas, mies, joka puristaa nuorinta lasta kainaloonsa ja heiluttaa riepua huutaen: Apua! Apua! — sen näkee, että hän huutaa — ja äiti ja toinen lapsi, jotka hänestä kiinni riippuvat, ne ovat «Haaksirikkoisia«. Patsaan luona on korkea rakenne, joka ojentaa pitkiä, hoikkia käsivarsiaan ulos avaruuteen; siitä annetaan myrskyn tullessa varoitusmerkit. Se on muuten jo tuomittu siitä pois, sillä satamakapteeni ja muut asianymmärtäjät eivät enää huoli varoitusmerkeistä tähtitorninvuorelta.
Niin, Helsingissä on paljon nähtävää, siellä on kaikki toisenlaista kuin maaseudulla. Yksin hevoset ja reetkin olivat toisennäköiset kuin maalla, puhumattakaan raitiovaunuista, jotka kulkevat kiskoilla niinkuin veturit. Mutta hevosia kävi sääli. Yksi hevonen vain niin suurta vaunua vetämässä, melkein huoneen kokoista! Ja sekin vielä oli huonossa kengässä, takajalat kankeina. Missä on vastamaa, siinä tosin valjastetaan toinen hevonen vaunun eteen — ja ihmeen sukkelasti se siihen saadaan. Oli aivan kuin olisi ampunut teiren lennosta — vaunu ei edes pysähtynyt.
Ja kellä ei muuta tekemistä ollut nyt ennen kirkonaikaa, hän saattoi seurata kiskoja myöten katsellakseen mihin ne päättyivät, johonkinhan niiden täytyi päättyä.
Vaan kansliassa oli tänään paljo tekemistä sekä ennen että jälkeen kirkonajan. Monet illalla taikka aamujunilla saapuneet jättivät nyt sinne paperinsa. Toiset saapuivat sinne aamiaisille, jota siellä valtuutetuille tarjottiin. Edellämainittuihin pääsylippuihin oli tosin merkitty joka aterian hinta, mutta se näyttää olleen pelkkä muotoasia. Kansliasta jaettiin poletteja, jotka jätettiin tarjoiluhuoneeseen ja niillä sai ilmaiset ateriat.
Seuraavaksi päiväksi olivat kaikki Uudenmaan valtuutetut kutsutut päivällisille uusmaalaisen osakunnan taloon. Kuulin kutsuista kansliassa. Sen etuhuoneessa tapasin myös muutamia naapurikuntain edustajia, vanhoja tuttuja, joiden kanssa seurustelimme.
Olimme päättäneet Brunströmin kanssa yhdessä lähteä kirkkoon, ja minun täytyi siitä syystä kiirehtiä kotiin. Mutta sitä ennen olin jo ehtinyt tehdä monta uutta tuttavuutta.
VIII. ERÄS VAROITUSMERKKI.
En tahdo väsyttää lukijaa kuljettamalla häntä askel askeleelta mukanani tänä päivänä kuuntelemaan kaikkia noita huhuja, kertomuksia ja kaskuja, joita kuin myrkkysieniä näkyi kasvavan maasta ja jotka kaikkialla olivat puheenaiheena. Maan korkein hallitusmies oli senaatin kautta varoittanut pappeja saarnoissaan koskettelemasta päivän kysymyksiä. Eikä ainakaan siinä saarnassa, jonka minä kuulin, ollut mitään valtiollista. Mutta mitään määräyksiä ei ollut ilmestynyt siitä, miten oli keskusteltava esplanaatilla, konditorioissa taikka kodeissa, ja juorun teräväkielinen hengetär harjoitti sunnuntairauhan kestäessä vallattominta leikkihän.
Koko pitkän illan olimme puhuneet politiikkaa, paljasta politiikkaa; siihen otti osaa tohtori, tohtorinna, eräs naisserkku ja minä. Seuraava päivä, maalisk. 13 päivä, oli aprikoimisiemme aiheena. Eikä ainoastaan meidän piirissä, vaan koko maassa, haudottiin tuota samaa kysymystä: Päättyykö kaikki hyvin huomenna?