Ostaja uhkasi jo jättää nuo kolme metriä ostamatta, mutta mitään sopimusta ei syntynyt sittenkään. Ja ylpeällä halveksumisella meni hän tiehensä.
Kerroin tuon kohtauksen illalla siinä seurassa, johon olin kutsuttu, ja minulle vastattiin, että se sellainen ei ole mitään harvinaista Venäjällä. «Sitä pidetään melkein luvallisena ansiona, jota varsinkin käyttävät ne, jotka valtion tarpeisiin ostavat«, lisäsi eräs.
«Ja kunhan vain ei meidän suomalaisten väitetä vainoovan venäläisiä siinäkin, kun moiseen kauppaan emme käy«, virkahti toinen puoleksi leikillä, puolittain todella.
Kuten mainittu, olin kutsuttu teetä juomaan, mutta kuta myöhemmäksi ilta kului, sitä enemmän tuo perhe-iltama muodostui valtiolliseksi väittelytilaisuudeksi, jossa kumminkin kaikki väittelijät olivat yhtä mieltä. Pari vakavakasvoista valtiopäivämiestäkin oli saapuvilla ja he lausuivat silloin tällöin joitakuita salaperäisiä sanoja suurista, tulossa olevista tapahtumista. Mutta muuten he pysyttelivät syrjässä muun seuran keskusteluista, katsellen seinillä olevia taideteoksia ja poltellen nurkissaan havanna-sikaaria. Eräs ulkomaalainen, englantilainen liikemies, esitteli samaan aikaan pienemmälle seuralle syitä Itä-Aasiassa uhkaavaan sodanvaaraan, vakuuttaen, että Englanti ei suinkaan halunnut siirtomaita, vielä vähemmin sotaa, ainoastaan vapaata kauppaa ja laivaliikettä. — — —
Oli jo yötä kappaleen kulunut kun taas olin kotimatkalla, mutta myöhäisestä hetkestä huolimatta oli kaikkialla elämää ja liikettä. Siellä kulki ryhmiä, jotka matalalla äänellä keskustellen kiirehtivät kotiinsa, toisia, jotka aivan verkalleen astelivat edestakaisin. Siellä täällä katukulmissa pidettiin pieniä neuvotteluja ennenkuin jäähyväisiä sanottiin. Ainoastaan pika-ajurit Esplanaadikadun varrella nukkuivat nojaten päänsä rintaansa vastaan. Ikkunoissa oli vielä yltyleensä tulta, ainoastaan myymäläkerrokset, joiden ikkunain eteen uutimet olivat lasketut, olivat pimeät.
Tänä lauvantai-iltana ei tarvinnut puotilaistenkaan jäädä yöksi järjestämään puotia, kuntoon ensi viikoksi. Kaikki oli järjestyksessä. Kukapa nyt paljoa kauppaa teki. Liikemaailmaankin oli isku kovasti kolahtanut ja tämä seisahdus merkitsi suuremmille liikemiehille melkoisia tappioita, vaan pienemmille kaupustelijoille olisi vielä viikko samaan suuntaan tuottanut selvän häviön.
Tuo ulkomaalainen kauppamatkustajakin virui unetonna yönsä hotellivuoteellaan. Huolella ajatteli hän 14:ää näytearkkuaan, joiden tavaroita ei ollut maksanut kaivaa esiinkään tässä surun maassa, jossa kaikki olivat mustiin puetut. Ja kun hän nukahti, kirjoitti hän unissaan eptoivoisia kirjeitä toiminimelleen, luetellen peruutettuja taikka pienennettyjä tilauksia.
Mutta kotona maisterin työhuoneessa lepäsi Brunström maisterin sohvalla niin sikeästi ja rauhallisesti, ettei hän ensinkään herännyt, kun minä sisään astuin. Eikä hän varmaankaan ollut ainoa tämän kansan suurista, luottavista pojista, jotka keskellä pääkaupungin hyörinää nukkuivat hyvän omantunnon rauhallista unta ja uneksuivat kauniista kevättouvoista.
VII. SUNNUNTAIAAMUINEN KÄVELYRETKI.
Helsinki, joka myöhään oli maata pannut, nukkui pitkään sunnuntaiaamuna ja muutenkin näytti koko päivän omituinen luonnoton hiljaisuus vallitsevan kaikkialla. Tulipa ehdottomasti arvelleeksi, että oliko tämä tyyntä myrskyn edellä. Mutta maaseutulaiset edustajat eivät olleet luopuneet kotoisista tavoistaan ja jo aikaseen näki näitä harvinaisia vieraita liikkeellä. Useat heistä olivat nyt ensi kertaa pääkaupungissa ja luonnollisesti oli heillä paljo uutta nähtävänä. Senatintalo ja yliopisto ja Nikolainkirkko rappusineen — joita joku sanoi maailman suurimmiksi rappusiksi — ja säätytalo, jossa valtiopäiviä pidettiin ja sitä vastapäätä oleva korkea kivitalo, jonka seinässä katon alla, niinkuin setelirahoissa, luettiin sanat «Suomen pankki« kultakirjaimilla. Siitä oikeaan oli toinen suuri kivitalo, jonka katolla oli kuvioita ja johon oli kirjoitettu «Suomen valtioarkisto«. Siellä ovat koolla kaikki kirjeet ja asiakirjat aina Ruotsin ajoilta asti ja kaikki hallitsijaimme kirjalliset vakuutukset säilyttää lakimme loukkaamattomina, ne ovat siellä monen lukon takana tallella sinetöidyissä salkuissaan. Sitä todella kannatti ulkopuoleltakin nähdä. Ja kannattihan käydä tuota toistakin, kaksitornista kirkkoa katsomassa. Jos noita torneja kauan katseli, niin sen kyllä erotti, että toinen oli toistaan rahtuista korkeampi, mutta niin korkeat olivat molemmat, että tuo «rahtunen«, joka oli 9 jalkaa, ei merkinnyt juuri mitään.