Sininen tähtikartta levisi jälleen mastonhuippujen yli, ja he olivat aikoja sitten ottaneet selville pohjantähden aseman, peilanneet Azorit ja Teneriffan ja Lindin kunnollisuuden avulla selviytyneet monestakin pulasta huolimatta miehistön vähenemisestä.
— Mitä lähemmäksi Eurooppaa päästiin, sitä alakuloisemmaksi kävi Rejel. Mitä enemmän koti läheni, sitä pimeämmäksi muuttui hänen maailmansa. Hän käyskeli apeissaan mietiskellen… Oikeastaan hänellä ei ollut kotona mitään tekemistä. Minkä vuoksi hän siellä eläisi?… Hammernäs ja kotoseutu näkyivät ahtaina ja synkkinä. Sinne palaamista hän ajatteli kuin tuloa puolipimeään perunakellariin, jossa oli alkanut itää, koskapa äiti kirjotti että "toiset nyt hiljakseen ajattelevat silliä, toiset Amerikkaa."
Niin, Amerikkaa!… Hän käyskeli käyskelemistään.
Göteporilainen istui hajareisin laivanlaidalla isonrustin kohdalla työskentelemässä.
"Missä sinun perintötilasi on, göteporilainen? — Missä isäsi asuu?"
"Ei ole isää!"
"… Entä äitisi?"
"Ei ole äitiä, — eikä sisaruksia!" lisäsi hän lyhyesti. Rejer ymmärsi joutuneensa arkaan asiaan ja löi leikiksi.
"— eikä heiliäkään?"
"Ei sitäkään!" — Hetkisen kuluttua hän lisäsi, katsellen puoliksi merelle: "Minä kuvittelin kerran, että minulla oli sentapainen; mutta hän — meni naimisiin patruuna Bromanderin kanssa."