Yön pimeydessä he onneksi löysivät Helgolannin, ja sitten he painuivat, pakko kun oli, alaspäin toivoen keksivänsä Neuwarkin ja Cuxhavenin majakat ja saavansa luotsiapua päästäkseen Hampuriin.
— Sataman isot nostokurjet olivat tyhjentäneet lastin, ja Alert makasi nyt hinattuna Steinwärderin luo vastapäätä St Paulia.
Siellä he voivat laivankannelle nähdä joka ilta merimieshuvien valot ja kuulla sieltä kantautuvan metelin. He olisivat voineet tanssia musiikin säestyksellä, elleivät kahden yht'aikaa käynnissä olevan huvittelupaikan äänet olisi toraillen sekoittuneet toisiinsa — siellä oli kaksi karusellia, joissa sopi täyden musiikin soidessa ja värillisten lamppujen hohteessa purjehtia aavaa sinistä merta millaisella aluksella halusi tai jos maalla liikkuminen huvitti enemmän — ratsastaa mielinmäärin sirahveilla, seebroilla, leijonilla, tiikereillä, kameelikurjilla.
Kerran päätettyään säästää oli Rejer napinnut tarkoin taskunsa. Hän pysytteli laivassa ja mietiskeli Amerikkaan lähtöä.
Eräänä sunnuntai-iltapäivänä vähää ennen lähtöä hän sentään oli maissa.
Lind oli määrännyt kohtaamisajan ja -paikan.
"Reperbahn'ia" ja "Langereihe'ä" pitkin liikkui sankka ihmisvirta, Joukossa kaikkien kansallisuuksien ja kaikkien ilmanakin meripoikia, sota- ja kauppalaivain miehistöä, aina mulatteihin ja neekereihin asti, jotka astelivat puettuina silkkihuopahattuihin, keltaisiin liiveihin ja punaisiin kaulaliinoihin.
Parvi toisensa jälkeen pysähtyi kirkkaasti valaistujen ikkunain luo, joissa joka askelella esiintyi uusia, puoleensavetäviä ihmeitä: — "Maailman kaunein nainen!" "Boa constrictor eli Jättiläiskäärme!" "Anatoominen kabinetti!" "Meren pohjalla!" "Ennustusta ja noituutta bengaalivalaistuksessa!" "Atleettinainen!" "Vahakabinetti", — viimeksimainitun ikkunassa käännehti alinomaa valkopukuinen nunna, bakkantti ja nuori pyhäinen piika, joka istui ompelemassa.
Alhaalla kellarikerroksissa houkuttelivat kahvilat, ravintolat ja kapakat laulajattarineen ja soittoineen, ja niiden porraskäytävät nielivät alinomaa kokonaisia laivanmiehistöjä, miehiä ja naisia — kaikenlaisia, eikä kadun virta siitä näkynyt ohenevan, liikkuihan vain sameana hiljalleen eteenpäin, kuten Elbe tuolla alempana.
Hiukan kauempana piti Rejer silmällä paria Alertin poikaa.
… Loiskis, kellariin ne katosivat! Sinne jää loppu vuoden palkkaa! mutisi hän. — Matruusi on kuin ahdistettu lintu… varpunen paulain seassa — haikalat hänen ympärillään aina uiskentelevat!