"Niin, koski se minuunkin, kun olin sinun iälläsi, neljä viisi vuotta sitten."
"E—he—hee!" nauroi Rejer suojelevan vakuuttavasti. "Sen hullutuksen minä soudin irti ihostani samana yönä. E—he—hee, mutta…" hän mietti ankarasti, uskoisiko asiansa perämiehelle, jonka olemuksessa oli jotakin hyvänsuopaa, aitoa ja luottamustaherättävää.
"Sinä näytät sellaiselta kuin olisit jonkinlaisissa kiipeleissä etkä tahtoisi asiaa ilmaista. Etkö tiedä, mitä tekisit rahoillasi?"
Rejer otti esiin lompakkonsa, jossa oli yksi ainoa keltainen kymmenen riksin seteli.
"Siinä koko omaisuuteni."
"Ei se ole niinkään vähän. Tasan kymmenen riksiä enemmän kuin minulla — tämän silliprikin kurjalla palkalla saa itsensä pysymään vettä korkeammalla tuskin kahtena iltana viikossa. Minä rupesin tähän vain siitä syystä, etten joutuisi puille paljaille sill'aikaa kun Alert on Bergenissä korjattavana. Se on kallis kylä — raapii miehen paljaaksi tuossa paikassa! Viisainta haihtua, ajattelin, ennenkuin alkavat laskuja lähetellä. — No niin, Juhl, sinulla on kymmenen riksiä. Et kai sinä niitä paiskaa menemään täällä Skudesnäsin satamassa. Eihän täällä mitään ole."
"E—en minä — minä", sanoi Rejer äkkiä, "minä en tiedä, mihin ryhtyisin. Lähden Bergeniin päästäkseni johonkin, mihin hyvänsä. Minä haluan pois kotoa", lisäsi hän hiljaisella äänellä ja katseli lattiaan, "kotitalo on minulta mennyt."
"Va—ai niin? Vai sillä lailla?" virkkoi perämies jokseenkin ällistyksissään ja siirtyi tahtomattaan lähemmäksi. "Vai niin, niinkö ne asiat ovatkin?… No", huudahti hän hypähtäen seisomaan, "enkös olisi pannut veikkaa sieluani ja ruumista sen mukana, että jotain sellaista piili sinun karheassa harjassasi ja isossa, korskeassa nenässäsi! Sinä tietysti karkaat kotoa… Hm!" hän yritti viheltää ja kävellä kajuutan lattialla, mutta luopui siitä heti, sillä huone oli niin ahdas, että hänen täytyi kumartua — "tietysti… karkaat. Niin, näetkös, Juhl, samoin tein minäkin… realikoulusta… No niin, mitä sinä nyt aiot tehdä?"
"Päästä pois vain."
"Ryynejä ja rusinoita myymään?"