Piti ottaa sisään köysi, joka oli ollut ulkona, jotta päästäisiin kunnialla eroon naapurista, suuresta Länsi-Intian kulkijasta, joka oli tuonut sokeria Venezuelasta, ja Rejer ryntäsi sokeasti käsiksi.
"Kas vain! Senkin husaari! Aiotko mennä täyskokeneiden miesten edelle?
Ehkä puosmanninkin edelle?" kuului tuima ja ivallinen huomautus.
"Laputa tiehesi! Takakannelle, kuuletko!"
Rejer loi "täyskokeneeseen" silmäyksen, joka… no niin, ja laittautui peräpuolelle köyden päähän, missä hän seisoi kiskomassa viimeisenä miehenä. Mutta hänen sydämensä sisin kiehuva arvotus oli, että tulipa kysymykseen puosmanni, timperi, kokenut laivamies tai puolimatruusi tai vihdoin stewardi tai laivakoira, niin — kunpahan vain olisivat aavistaneet, kuinka kaukana Rejer Jansen Juhlin arvon alapuolella koko heidän virkajärjestelmänsä oli! Solvauksia heiltä! Se kuului auttamattomasti siihen mustaamiseen, jonka hän oli päättänyt kestää.
"Valmiit kääntämään!" kuului hetkisen kuluttua, kun he olivat päässeet ulos sataman suulta.
Stewardi kiiti, somasti sipsuttaen, neilikka vieläkin napinlävessä, suuren jaluksen ääreen, ja Rejer edemmäksi, alakeulapurjeen alukseen, viskaten rautanapon kädestään keittiöön.
"Käännös!" kajahti komennus jälleen.
Rejer antoi jaluksen luistaa, lähti sitten ylähangan puolelle ja kiskoi sisään höltyneen jaluksen, sitä mukaa kuin eturaakapuut kääntyivät. Keulapurjeen täyttyessä hän ponnisti vastaan ja piteli kuin leijona, kunnes sai apulaisia vetämään.
Hän oli riittävästi harjaantunut kokin velvollisuuteen pitää huolta alakeulapurjeen jaluksesta, ja hän irtautui kokin hahmosta puuttuakseen matruusintyöhön aina sellaisella kiivaudella, ettei se voinut olla herättämättä toisissa hilpeyttä.
"Kas kokkia, miten hän ponnistaa pidellessään vastaan! On siinä vääräsäärtä!… Sitoo köydenpään kuin suitset! Hei, hei! Talliin takaisin!" Ja hänen jälkeensä kuului kielen maiskutusta kuten hevoselle. Illalla hän sentään meni vahtiin ajatellen kaikkea muuta kuin päivän katkeruuksia. Aurinko laski Espanjan vuorten taa, meri kohoili sulan raudan tai tumman viinin värisenä, ja siellä täällä nousi boniitti vedenpintaan.
Juanitan nimellä oli eukko häntä maininnut. — Juanita! Ihastuttavan kaunis hän oli ollut eilen luodessaan silmäyksensä Rejeriin. Ja nyt tänään, kun hän heilutti ketjua kädessään, nousi puolittain seisomaan, kohotti käsivartensa ja hymyili! Kaikkien maailman naisten pitäisi olla mustasilmäisiä, siitä tulisi toista kuin koko tuo Pohjolan sinisilmäinen maitohera!