II.
Juhl'in veneen Kolumbusmatka.
Niin, tosin tuntui Rejer'istä ja aa-vuonolaisista vähän vaikealta, kun he pääsivät Bommelhut'iin saakka ja saivat meren vastaansa, — kamalan näköisenä, harmaana kuin lyijy kohosi tyrsky maston keskipalkoille saakka! — varsinkin kun lyhyt, pimeä talvipäivä alkoi hämärtää.
Ei kenenkään mieleen juohtunut edes epäilläkään Juhl'in kirkkoveneen hyvyyttä, — sillä sitä oli koetettu ja koputettu vasaralla ja tarkastettu päivää vasten nuottahuoneessa. Leveäharteinen, lyhyt, vääräsäärinen Martin Vigepladsen, joka oli ikäänkuin kaikkien Aa-vuonon veneiden lääkärinä ja jota sentähden yleisesti pidettiin merimiehenä, istui kokassa ja tarkasteli kulkuväylää. Mies, joka istui etuhangoilla auttoi airollaan kivelle tarttumasta.
Vanha, Hardanger'issa rakennettu, tavattoman leveä hieno- ja hataralaitanen vene toimitti kyllä velvollisuutensa; vanha raakapurje kohotti veneen kokkaa korkealle ylös laineista ja veti kuin hevonen.
Suuri, viisisoutuinen kirkkovene — ja koko rivi uteliaasti todistavia talonpoikia teljojen yläpuolella — herätti suurta huomiota, varsinkin kun he kaikkialla pysähtyivät ja kyselivät oikeata kulkuväylää kalastuspaikalle. Häväistys- ja pilkkasanoja sateli aa-vuonolaista vastaan, joka "jokaisessa taipaleessa otti evässäkkinsä esille," ja joka "kuletti omenoita ja lampaan lihaa kaupunkiin!"
Mitä lähemmäksi he tulivat Rövär'iä, sitä tiheämmin vilisi veneitä; airotkin otettiin purjeiden avuksi — kaikilla oli nyt kiirettä!… Vettä tippuviin nahkavaatteisiin puettuja olentoja kohousi teljoista ja he huusivat toisilleen sillistä ja sillin enteistä … kuinka monen peninkulman päässä silli uiskenteli … yksityisistä silliparvista, joita oli ilmestynyt Udsire-vuonossa, vaikk'ei oikea valaskalan pyynti vielä ollut alkanutkaan … missä taidettiin nyt odottaa sillintuloa?… Ja nimet sellaiset kuin Fej-saari, Beavaag, Ferkinstad-saaret, Brande-salmi, Stolmen ja Udsire suhisivat ilmassa kaikilla murteilla — suurista, pitkän matkan päästä tulleista verkko- ja nuottavenheistä pieniin Laderum'in laivoihin saakka.
Rejer'ista ja hänen aa-vuonolaisistaan oli tämmöinen elämä jotain lumoavaa ja hurmaavaa. Näytti melkein siltä kuin he olisivat juoneet paloviinaa, se muistutti osaksi kirkolliskokousta, osaksi markkinoita — kuu he purjehtivat aaltoja, korkeita kuin mäet heidän kotonaan, rääkkyvät vesilinnut heidän päänsä yläpuolella. Missä he vaan kulkivat, kaikkialla tyrskyjä yhdellä puolen! ja luotoja, joilla pitkissä riveissä istui mahtavan näköisinä suuria ruokkia, jotka levittelivät siipiään ja katselivat ulos merelle — hekin odottaen sillin enteitä!
Tiira valitti ja huusi istuen luodolla, — muutamat joutsenet ja kuikat pyyhkäsivät siivillään aaltojen harjoja lentäessään ulos merelle. Kalalokit lentelivät levottomina sateisessa, utuisessa ilmassa — joka osoitti että he vielä odottivat. Ruokit ja sorsat uiskentelivat siellä täällä hyökylaineissa sukeltaen varovaisesti, niinkuin heidän tapansa on. Yksinäisellä kivellä istui merikotka katsoa tuijottaen merelle päin!
Mitä enemmän lähestyttiin paikkaa, missä kansa makasi, odottaen sillin tuloa, sitä kovemmaksi tuli airojen synnyttämä melu.