Hälinä lisääntyi, yhä kovemmin soudettiin ja veneet oikein kilpailivat, — jokainen koetti ensimmäiseksi päästä laiturille, voidakseen varmaan hankkia itselleen yösijaa jossain tuvassa maalla ja ett'eivät airot katkeaisi kapeassa satamassa. Siellä ei vielä ollut ketään, joka olisi kaikkea pitänyt silmällä, jokainen koetti vaan päästä perille niin hyvin kuin oli mahdollista, saadakseen veneelleen hyvän ja sopivan paikan ja esiintyäkseen niin mahtavana kuin vaan taisi.
Aa-vuonolaiset olivat laiskat soutamaan ja sitäpaitsi tiesivät he nyt että "Juhl'in poika" oli veneessä; hän kyllä hankkisi hyvän paikan!
Rejer seisoi kohteliaana, köysi kädessään — hänkin ajatteli melkein samoin, — vaikka Aa-vuono olisi kuinka täynnä tahansa kirkkoveneitä, niin kyllä he väistyisivät, kun Juhl'in vene vaan tulisi näkyviin.
Satama oli täynnä suuria ja pieniä mastoja ja rannat kaikkialla täynnä veneitä tiheissä riveissä, suuret ankkurissa merellä, pienemmät vedettyinä rannalle.
Kahden veneen ja kivisillan välillä, joka vei suolauspaikalle, huomasi Rejer oivan paikan, paraimman koko satamassa … ihmeellistä, että se oli tyhjä!
He ohjasivat veneensä sinne ja kaikki aa-vuonolaiset seurasivat
Rejer'iä, he tervehtivät kauniisti niinkuin heidän kotonaan oli tapana.
"Jumala siunatkoon kokousta!… Ruma ilma tänään!"
Ulkona aitan ovesta seisoisi nuori sillinperkaaja, punainen huivi hartioilla, ja nauroi.
Rejer heitti köyden muutamille miehille, jotka seisoivat sillalla. He vetivät todellakin hyvin ystävällisesti veneen luoksensa, vaan kun he saivat kiinni kokasta, lykkäsivät he sen äkkiä Rejer'in suureksi hämmästykseksi, pilkallisesti nauraen ja huutaen eläköön! — ulos sillan ohi, kauas ulkopuolella olevien veneitten luo. Ja niinkuin taikavoimasta tarttui nyt kansa airoihin, sauvoihin ja seipäisin, kirosi ja riiteli kuin hullu, ja lykkäsi venettä vielä kauemmaksi. Kahdessa jahtilaivassa heidän takanaan huutaa hoilotettiin ja tyttö aitan ovella nauroi ääneen.
Tällä kertaa huomasi hänet Rejer.