Mitä enemmän he lähestyivät Europaa, sitä synkemmälle mielelle Rejer tuli. Mitä lähemmäksi kotia päästiin, sitä mustemmalta hänestä näytti. Hän käveli alakuloisena ja mietiskeli… Mitä hän oikeastaan tekisi kotona? Oliko siellä ketään, jonka tähden kannattaisi elää?… Hammernäs ja seutu kaikkine ahtauksilleen ja kutistumisineen! — hän kuvitteli mielessään sitä nyt puolipimeäksi potaattikellariksi, jossa itäminen on alkanut, — sillä hänen äitinsä kirjoitti, että "muutamat hieman mietiskelivät sillinpyyntiä, toiset Amerikaa."
Niin Amerikaa!… Hän kulki mietteissään.
Göteporilainen istui kahanreisin laivanportaalla isonrustin kohdalla ja teki työtään.
"Missä sinun isäsi koti on, göteporilainen? — Missä sinun isäsi asuu?"
"Ei ole isää."
… "Ja äitiä?"
"Ei ole äitiä! — ei sisaria eikä veljiä!" — lisäsi hän lyhyesti.
Rejer huomasi joutuneensa tukalaan aineesen ja löi leikiksi.
"Eikä kultaistakaan?"
"Oikein arvattu!" — Vähän ajan perästä lisäsi hän katsoen puolittain merelle: — "Muistelen kerran olleen itselläni yhden; vaan hän — joutui naimisiin patruuni Bromanderille."