Laivalla alkoi Rejer, niin myöhä kuin olikin, keskeytymättömällä innolla laskea ja panna sijoilleen suurta määrää ruokatavaroita, jotka olivat kasatut ruhviin. Ajatukset olivat myös työssä.
"Mitä sinä tirkistät?" — kysyi hän kiivaasti, nähtyään göteporilaisen useita kertoja ohikäydessään kumartuvan ikkunaan.
"Oli kuin tulenkipinä tai valoa tuolla alhaalla," — vastasi tämä, — "vaan se tulee varmaankin kapteenilta, joka vielä valvoo… Hän on luultavasti sanonut jäähyväiset jollekulle tänä iltana ja istuu nyt pimeässä poltellen muistoja itsestään. Se taula sytyttää tulen joka satamassa ja sammuu taas merellä!" — mutisi hän, — "ei kukaan tyttö kulje kauan hänen sydämmensä hameentaskussaan!"
Rejer antoi hänelle uusia ruokatavaroita vietäväksi sijoilleen. Äkkiä oikaisihe hän ja sanoi:
"Kuules, göteporilainen! — paria kolmea kiepausta tahdon koettaa siellä kotona, ennenkuin hullaannun lähtemään Amerikaan! — Tunnen saavani toisen hengen päästyäni tänne pohjolaan!"
Kun he seuraavana päivänä olivat lähteneet Cuxhaven'ista ja kääntäneet suuntansa pohjoiseen, sanoi Rejer äkkiä ivallisesti Lind'ille:
"Kun teillä on niin monta naista päässänne, perämies olette te ehkä unhottaneet — hänet siellä Fredriksvärnissä!"
"Saara Rördam'inko? — Eikö mitä! — hän on siksi liian hyvä, ja vielä nyt, kun tulemme kotiin."
"Niin, minä tahdon kernaammin selvän purjehdusveden ja rehellisen pelin, perämies! — ainoastaan varoittaa, että jokaisen tulee semmoisissa asioissa olla mies paikallaan huolimatta kumppalisuudesta — se on minun ajatukseni… Nyt tiedätte mihin suuntaan minä kuljen!"
Lind katsoi kummastuneena ja pitkään häneen.