"Sinun ei pitäisi antautua sille tielle, Juhl! — se on vaan hyväntahtoinen neuvoni, ymmärräthän, — merimiehelle, jolla ei vielä ole sen enempää tarjottavana!… Merimiesten ei ylimalkaan pitäisi naida, ennenkuin he viisikymmenvuotiaana ja varakkaana voisivat vetäytyä mereltä… Muuten on se sinun oma asiasi; jokainen purjehtikoon tuulensa mukaan!"
Juuri samoin ajatteli Rejer'ikin; hän aikoi laskea omaa suuntaansa ja teki nyt laskujaan, että hänen pitäisi ennättää perämiehen tutkintonsa niinä viikkoina, kuin Alert viipyisi Trondhjemissä; siellä päätettäisiin, läksisikö laiva taas pitkälle matkalle vaiko kotoa pistäytyisi Itämerelle.
Taas vinheä länsituuli ja ilkeät maallepäin käyvät aallot! Ja kuta kauemmaksi he tulivat Norjan rannikolle, sitä vaikeammaksi tuli kulku, virralla ja tuulella oli oma suuntansa kummallakin; vaan kumpikin olivat ne yksimieliset ajamaan laivaa kallioita ja karia vasten! … jokainen aalto niin juonikas ja mutkikas kuin asianajaja!
"Ei tästä tiedä, laskeeko tuulen alatse vai päällitse," — sanoi kirvesmies, "vaan tuntea sen saa, kun se tulee!" — lisäsi hän, kun he samalla kohtasivat virran kohottaman tyrskylaineen, joka pullisti sisään palasen ulkovuorausta kokasta tuulen alta. — Tämä tapahtui Bergen-väylän kohdalla ihan Bukne-vuonon suussa.
"Tuskin kaksireivinen märssytuuli," — mutisi Lind suutuksissaan, — "ja kuitenkin pullistus toisensa perästä!… Ei kenenkään reitaajan kannata mitenkään kuljettaa oikeata laivaa Pohjanmerellä… 'Niin alakuloinen ja varovainen kuin Pohjanmeren laivuri,' hän olisi hullu, joll'ei olisi semmoisessa mielentilassa! Milloin reelingit, milloin venhe ja sitten ehkä keularaaka laivasta!… Karia … tyrskylaineita … virtoja… Koiransää! Saatte kutsua minua vanhaksi ämmäksi, jos minä ja Alert koskaan kuljemme Pohjanmerellä muuta kuin sen verran, mikä vaaditaan pitkälle matkalle pääsemiseen!"
Oli ainoastaan yksi asia, joka todella voi saattaa Lind'in pahalle tuulelle, ja se oli, jos laiva sai jonkun vian! Parista kolmesta laudanpäästä ulkovuorauksessa suuttui hän ja melusi kuin jos se olisi ollut hänen oma säärensä, joka murtui.
"Mitä sinä siellä seisot ja töllistelet, Juhl?"
"Katsokaas!"
"Mitä sitten?" — ärähti Lind.
"Katsokaa! … näitä kahta! — minä löysin ne tunkeutuneina ankkurivitjoihin kokassa tyrskylaineen perästä!"