Joka kerta, kuin sumu hiukankin haihtui, olivat kaikki saaret täynnä ihmisiä, jotka katsoivat ulos merelle: — lyijynharmaa meri, pilvinen, harmaa taivas, kivenharmaat, lumettomat rannat!… Yksinäisiä vesilintuja lensi tyrskyjä kohden ja sitten taas suoraan takaisin, ikäänkuin olisivat aikoneet halkaista merisumun, joka ylt'ympäri peitti taivaanrannan, tähystelläkseen silliä.
Siitä saakka, kuin alkoi hämärtää, kuuli Rejer vähän väliä kolkkoa rantapuodista, ja kun tuli pimeämpi, valaisi himmeä valojuova koko joukon päitä laiturilla sen edustalla.
Täällä suolauspaikalla vietettiin tanssia juomingeilla, mässäämisellä ja tappeluilla ja tanssittiin sillinperkaajien kanssa puodin permannolla.
Kaikki tahtoivat päästä sisään! Rejer'in pitkä, kookas vartalo näkyi jo oven suussa. Hän tunkeutui eteenpäin, raivaten ylpeästi itselleen tietä väkijoukon läpi, joten hänelle todellakin onnistui hankkia itselleen paikka.
Eipä kuitenkaan kestänyt kauan, ennenkuin vankka, luinen nyrkki tarttui hänen takkinsa kaulukseen ja veti hänet takaisin. Rejer'in suuttumus tästä hävittömästä menettelystä Juhl'ia kohtaan oli selittämätön! Mutta täällä ei ollut yhtään aikaa niellä harmia, joka haaralta saatiin iskuja, sysättiin ja töytättiin… Nyt repesi taskukin! Siitä kostoksi potkasi hän raudoitetun saappaansa korolla, mutta seurauksena oli tukkanuotta ja sitten taas pari raskasta potkua, jotka lähettivät hänet kauas eteenpäin nuorta, mustatukkaista merimiestä kohti, joka seisoi kynttilän valossa ja otti hänet vastaan lausumalla: "No, no … no, no, jättäkää hänet rauhaan! — Ettekö näe, että poikanulikkahan hän vaan on!… Mitä sinä teet täällä, poikanulikka?"
Viimeinen sana koski kovemmin kuin kaikki muu kohtelu ulkona pimeässä käytävässä. Jos oli jotain, jona Rejer ei tahtonut käyttäytyä, niin oli se juuri poikanulikkana, — hän, joka oli yli kahdeksantoista ja puolen vuotta ja joka täysi-ikäisyytensä arvolla johdatti kokonaista venekuntaa.
Hän pujahti niin vikkelästi pois avuliaan merimiehen luota, kuin olisi hän ollut vähällä polttaa itseään ja hiipi niin huomaamatta kuin mahdollista sisään seinää pitkin miesten tumman rivin takaa, jotka seisoivat tarjoellen toisilleen pulloistaan.
Rantapuodin permannolla jatkettiin tanssia herkeämättä.
Polskaa, kädet toistensa sivulla, valssia ja hambopolkkaa! Viulut kilpailivat merisaapasten töminän kanssa. Rasvasoihdut leimusivat ja savusivat vedossa ja katto-orsista riippui pari lyhtyä alas katkuavaan ilmaan ja valasi punaisia kasvoja, joista hiki tippui hattujen alta… Viinahöyry ja tupakansavu, märistä vaatteista ja pilaantuneista sillistä syntynyt haju, suolan kosteus, kun sitä jalkojen alla poljettiin likaiseksi, veteläksi sohjoksi, verhosi kaikki kuumaan, tiheään viinasumuun, jonka läpi kaikki vaan himmeästi haamoitti. Naurua ja rähinää kaikui kaikkien korvissa.
Muutamia asioitsijoita ja kirjureita istui punssipullojen ääressä ja pelasi tynnörin pohjan päällä sillistä, joka vielä oli kaukana merellä. Aina vähän väliä virkistivät he itseään menemällä sisään ja pyöräyttämällä jonkun kerran ympäri permantoa.