Rejer'illä oli kova taistelu taisteltavana voittaaksensa ujoutensa, kun hänen piti näin hienojen, keikkailevien kauppapalvelijoiden ohitse, jotka istuivat siellä. Häntä vaivasi suuri arkatuntoisuus, hänellä oli vielä aivan selvään poikamaiset kasvonpiirteet ja ääni ja kaikkialla tunsi hän itsensä liian pitkäksi ja näkyväksi. Sentähden kulki hän niin koukkuisena kuin mahdollista ja koetti olla niin vakavan ja järkähtämättömän näköinen kuin tullinhoitaja.
Tämä viimeinen seikka oli mahdollisesti syynä siihen, että juuri ne silmät, joita hän mieluimmin olisi tahtonut välttää huomasivat kohta hänet. Hiipiessään tynnörien ohitse kuuli hän takanansa:
"Mika puoliherra tuo on, tuo, jolla on pitkä nenä ja neulottu vyö?"
Silloin juuri tunkeutui niin paljon väkeä kokoon, ett'ei Rejer voinut liikkua, vaan hän luuli hälinässä kuulevansa sanottavan: "Jan Juhl'in poika Aa-vuonosta … perin pohjin köyhtynyt…"
Rejer'in posket hehkuivat ja ohimot tykyttivät. Hän ei ollut varma siitä kuuliko hän oikein tahi oliko se hänen omatuntonsa, joka hänelle siitä kuiskasi… Mutta miten olisi huhu ehtinyt tänne saakka levitä.
Hän ei uskaltanut katsella taaksensa kauemmin kuin silmänräpäyksen, jonka hän tarvitsi, huomataksensa lihavaa, paksua miestä kortti kädessä, joka oli sanonut tätä; hän oli asioitsija vuonolta, kolmen peninkulman päästä Hammernäs'istä.
Tuota "perinpohjin köyhtynyt" ei hän mitenkään voinut unhottaa… Uhallakin koetti hän kohottaa niskaansa. Oliko siis totta, että Juhl'it Hammernäs'issä olivat perinpohjin köyhtyneet? Siitä oli ensin taistelu loppuun taisteltava! — mutta täällä oli kuitenkin niin tukehduttavaa … niin ahdistavaa!
Hän oli jo päättänyt uudestaan jättää puodin, kun äkillinen liike väkijoukossa antoi hänelle tilaisuuden nähdä suoraan ahtaasen piiriin, jossa tanssijat pyörivät.
Pitkä, hoikka tyttö riippui kiiltonahkahattuun ja suureen takkiin puetun, reippaan, kookkaan rotevan sillinpyytäjän käsivarrella… Hiukset olivat epäjärjestyksessä, silmät pikimustat, — hän tunsi heti sillinperkaajan rantapuodin ovelta. Hän tanssi notkeasti, mutta koukkuisena ja vaaleana; nojautuessaan tanssittajaa vasten, näytti hän koko ajan kissalta, joka väjyy saalistaan valmiina hyppyyn. Hänen katsantonsa oli silmäänpistävä ja Rejer tunkeutui ehdottomasti lähemmäksi…
Ei ollut helppoa tietää, mitä pitkä, hieno kauppapalvelija oli hänelle tehnyt, mutta kun hän tuli päättäväisen näköisenä, tahtoen viedä hänet muassaan tanssiin, purskahti tyttö raikkaasen nauruun ja käänsi hänelle selkänsä, tanssiakseen puotiin palkatun tynnörin tekijän kanssa.