"Vai — niin? — sinähän puhut kauniisti puolestasi!"
"Minä puhun vaan omasta kokemuksestani, minä!"
"Ja tunnustat sen niin suoraan?"
"Niinpä kyllä! — On satoja, joihin voipi rakastua, vaan tosi tapahtuu ainoastaan yhden kanssa… Nyt on käynyt niin Jan Conradille, näetkös, minä ymmärrän niin hyvästi sen! — paremmin Jan Conradin suhteen kuin Janin, sillä tämä on sinun näköisesi! — täytyy olla varuillaan, ett'ei hän takerru ensimmäiseen hameesen; hänen pitää päästä niin vanhaksi, että saa edes silmät päähänsä… Hitusen järkeä! — No? — etkö sinä nyt ajattele samoinkuin minäkin, että meidän pitää antaa hänen soutaa tuo hulluus itsestään merelle, — vai tahdotko sinä kentiesi hänet miniäksesi?"
"En minä luullut sinun, Rejer, noin paljon ymmärtävän naisasioita!"
"En ole koskaan sanonutkaan niitä ymmärtäväni; — vaan erittäin onnellisesti päässeeni niistä;" — hän pyyhkäsi hiukset vaimonsa otsalta ja nauroi — "vaikka sinä usein pistät kuin viholainen! — ja kernaasti tahdon minäkin sananvaltaa Jan Conradin suhteen."
Nyt tarttui levottomuus häneen taas ja hän meni ikkunaan: — "Kas tuota … kas tuonne … kas vaan! — tuolla kulkee vielä se, jonka piti viedä sana, ja vetää takajalkojaan perässään mäessä niinkuin vanha hevoskatko… kellä olisi niin pitkä keppi, jolla vähän kiirehtisi häntä!… Olisin jo kahdesti kulkenut edestakaisin tämän välin Lauri-Sepälle!"
— — Seuraavana päivänä oli vilkas elämä ja paljon touhua laivasillalla. Talonväki, lapset ja palvelijat juoksivat edestakaisin, ja naapuritaloista oli katsojia saapunut kokoon.
Kolme- ja neljäkymmenmiehisiä nuottueita oli lähdössä liikkeelle.
Nuottavene oli jo — pienempi vene perässään ja iso naarain kokassa — valmiina soutamaan neljällä airoparillaan. Vähän lumiräntää satoi pilvisenä talvipäivänä köykäisesti kuin untuvia ison nuotan ruskeille, kerratuille silmille, jotka olivat päälletysten valmiina potkittaviksi mereen. Sisempänä työnnettiin kolmatta venettä keskinuottineen vasta vesille, jotavastoin nassakkavene, jossa pikkunuotta oli, oli jo ennättänyt jonkun matkan päähän.