"Venheisiin, miehet! — voi sattua, että tapaamme sillit idästä saaristosta!"… "Ja kaikissa tapauksissa sekoitan minä hiukan merivettä viinaanne!" — mutisi hän itsekseen.
Aa-vuonolaiset eivät juuri olleet iloisennäköisiä astuessaan yön pimeässä venheisiin; heidän sisimmässä povessaan tuntui tämä oikealta pyhän häpäisemiseltä. Mutta soutaa he saivat! — soutaa koko pitkän yön Rejer nelihankaisellaan etumaisena. Kun he sitten aamusella palasivat, sanoi hän leppeästi: — "Tämä olkoon nyt joulutanssin asemesta sekä 'hallingin' että 'springerin!'" — He olivat saaneet soutaa rangaistukseksi.
Väsyneinä ja surkeassa tilassa saapuivat he Teistsaarille, ja siellä jäähtyi Rejer'in veri ja aa-vuonolaiset saivat vastoin tavallisuutta jonkunlaisen hyvityksen: — silliparvi oli mennyt saarien välille niin taajana, että niitä oli molemmin puolin rantakivillä. Jan Conrad oli nuotan palasella saartanut kolmekymmentä tynnöriä; vaan — naapurinuottue oli rannanpuolelle pannut sulun toisensa viereen, toinen toistaan suuremman.
Päälliköt joutuivat melkein raivoihinsa; vaan Rejer kulki ääneti saarilla ja katseli muiden saalista.
"Täytyy käsittää maailmaa hauskalta puolelta!" mutisi hän hiljaa.
Puolipäivän aikaan löi hän kuitenkin kiikarinsa kokoon. Linnut ja valaat tulevat vuonoa kohti!
"Eteenpäin taas, pojat!… Sillistämään!" kuului käsky ja nyt lähdettiin liikkeelle vauhdilla, ikäänkuin ei edellisenä yönä olisi airoakaan liikutettu.
Sana vaikutti kuin sähkö! Nuotta potkittiin … repesi valaan edessä … toinen potkittiin toiseen lahteen.
Taas — uuden silliparven lähestyessä — joukko nuottueita samalla kertaa levolla ja vahtimassa salmessa… Täällä värisyttää kaikkia mitä kiihkein halu — minuutti tai pari liian myöhään, ja koko yritys on mennyt hukkaan! Nuottuepäälliköt komentavat, samalla kuin alapäälliköt ovat köykäisissä venheissä varustettuina vesikiikarilla ja luotilangalla tutkiakseen, mistä sillit kulkisivat.
Nelihankavenheen peräpuolella seisoo pitkän-roteva mies lounas päässä ja häntä pitävät kaikki silmällä… Mies pistää tyynesti kätensä taskuun ja ottaa sieltä tupakkapuruksen — sovitun salaisen merkin, — ja juhlenuotta alkaa purkautua kelalta, jolla aikaa silliparvi sipisee ja potkii aivan vedenpinnalle asti… Köysivene rantaan … pikkuvenheet kokoavat lauvusnuorat sitä myöten kuin ne ilmestyvät vedenpinnalle … vaan mereen heitetään sitäpaitse neljä- tai viisitoista isoa verkkoa, airoja katkotaan, venheiden yli soudetaan hankojen kohdalta kiireessä, pari miestä putoaa veteen ja saavat rämpiä taas ylös; ei kukaan huomaa sitä… Verkkoja heitetään ristin rastin — tässä kilvoitellaan kuin hengenhädässä tuhansien omaisuudesta! … — Vaan keväämmällä maaliskuussa — viimeisen nuotan korjattua ja sillien myötyä — kiiti sama kepeä vene, joka monta kertaa oli purjehtinut myrskyistä merta kalastusretkellä, taas vuonoon kaksi vahvinta miestä airoissa ja Rejer itse toinen käsi silmien yläpuolella ja toinen ruotelissa. Nyt halusi hän kotiin, ja sentähden riennettiin, niin että vesi kokan edessä kuohui!