Hän tuli aina paria päivää aikaisemmin kuin nuottaväki, ja niinä parina kolmena päivänä, kunnes hänen täytyi taas ryhtyä toimiinsa, oli talossa heleä päivänpaiste!
Hän luuli aina tulevansa odottamatta; vaan he tunsivat hänet ja vartioivat tarkasti, niin että hänellä oli sekä Saara että kihisevä lapsiparvi vastassaan laivasillalla. Vaan silloin saikin vaimo kokea karhunkäpäliä. Hän tavallisesti puoleksi nosti, puoleksi kiepautti ympäri hänen rotevaa vartaloansa tervehdykseksi laivasillalla hillitsemättömässä ilonhurmauksessa: — "Yhtä kaunis! … yhtä komea!… Siinä on vaimoa, siinä!"
"Ja kuinka on käynyt?" kysyi Saara tiellä rannasta.
"Hyvin minun, vaan huonosti niiden, joiden kanssa minulla oli osaa!… Aina myöhään! … aina toinen toisensa kölivedessä ihan niinkuin sillit! — se on aa-vuonolaisen tapa… Ne ryömivät ja matelevat laiskoina kuin konnat, kun vaan kukaan ei ole heitä käskemässä."
"Oletko menettänyt paljonkin heidän tähtensä, Rejer?"
"Joutavia, — olen kuitenkin hyötynyt pari, kolme tuhatta!"
Ja joukko hävisi ovesta suureen rakennukseen, jonka siniset kattotiilit ja ikkunat kevätauringon valossa häikäisevällä valollaan katselivat alas.
Salissa oli hänen tavallinen taidetemppunsa kävellä viisi, kuusi lasta samalla kertaa käsivarrella ja kaulassa — saavuttanut huomionsa, ja sitten niitä mitattiin pihtipieleen, — pää päältään loistavia kaikista hivusväristä, alkaen äidin vaaleasta Rejer'in tummanpunaiseen.
Nyt istui hän mielissään ja suorana sohvassa ja Saara innokkaasti ja hilpeästi teki selkoa hänelle kaikesta, mitä oli tapahtunut siitä päivin kuin hän oli lähtenyt kotoa.
… "Ja nyt osaa Inkeri Uuteen Testamenttiin asti raamatunhistoriansa… Ja Theodor Norjan, Ruotsin ja Tanskan maantiedon!"