Sillä aikaa kuin hänen silmänsä rohkeasti tuijottivat eteenpäin ja nopea kieli sanatulvan kestäessä aina löyti uusia sanoja suuttumukseensa, kirosi Rejer sydämessään sitä kysymystä, jonka hän oli tullut lausuneeksi ja joka niin kokonaan oli pilannut hauskan keskustelun heidän välillään! Hän koetti rauhoittaa häntä yhtä sydämmellisesti kuin itserakkaasti, lausumalla:
"Oh, tulkoon hän vaan; kun meitä on kaksi, niin kyllä me hänet opetamme!"
Mutta solakka mustatukkainen, huivin ja viheriäiseen hameesen pukeunut sillinperkaaja köyristi selkäänsä veneen laidalle ja alkoi puhua niin innokkaasti, että koko rivi valkeita hampaita tuli näkyviin.
… "Ja vieläpä on hän koetellut antaa täällä minulle haukkumanimenkin! — kutsunut minua … sanonut, että minä olen mustalainen! Mutta senpä hän valehteli, sillä minä olen syntynyt Strudshan'issa ja minun isäni on rehellinen läkkiseppä Röraas'ista, sen todistaa papinkirjani"…
"Stiina! — Musta Stiina!" — huusi ja viittaili pari hänen naistuttaviaan; he olivat kääntyneet takaisin, etsiäksensä häntä… "Musta Stiina! Hoi!"
"Kyllä, kyllä, — nyt tulen!" — huusi hän kimeästi, pitäen kätensä suunsa edessä ja juoksi pois ehtimättä sanoa Rejer'ille edes jäähyväisiä.
Ikäänkuin salama tunkeutui Rejer'iin ajatus, että hän oli mustalainen! — pahinta mitä kotona Aa-vuonossa tiedettiin ihmisestä sanoa.
Hän seisoi häpeissään ja suutuksissaan!
Hän oli ollut vähällä unhottaa, kuka hän itse oli ja kuka tuo toinen oli, — — että hän oli Rejer Jansen Juhl … ja tyttö! — hän tarttui äkisti kellonvitjoihinsa… Ei, täytyypä olla varoillansa, muuten voi helposti saada tekemistä sekä varkaiden että lurjuksien kanssa!"
"Tanssiin en mene!" — kertoi hän koko ajan itsekseen, kuljeskellessaan saarella kauniina iltapäivänä.