Ja jos ajamassa vaan olisi ollut kaikki meren ja taivaan petokalat ja linnut, — niin olisivat ne kääntyneet takaisin täältä!
Mutta tässäpä olikin kysymys biljoonain sillien rakkaus-asiasta, — luonnonvoima, vahva kuin myrsky ja virta, meren nousu ja lasku.
Ja luonnon Eroksen ajamina menivät sillit merkkeihin, täyttäen ne, niin että ne seisoivat kuin helmiseinät meressä! — ja niiden yli kävi perästätulijain tie karkeahietaiselle leväiselle matalikolle…
Vata vadan viereen laskettiin sillien sulkemiseksi parina kolmena päivänä vuonon lahdelmiin, poukamiin ja salmiin.
Pitkin maanrantaa soudattivat pienissä venheissä vatamiehet itseään niinkuin kenraalit, kukin venhekuntansa edessä. He tutkivat vesikiikarilla ja luodilla, toisten seistessä luodolla ja komentaissa kukin sovituilla merkeillään. Niin kohta kuin luotilangan vapiseva liike ilmasi sillien lähestymisen, menivät venhekunnat kilvan ahtaasen salmeen, huolimatta vähintäkään toisistaan ja kokka kokan vieressä pitkin aaltoja, niin että hangat ja ääripuut naukuivat. Puomit ja airot kohosivat iskuja varten, haukkumasanoja kiiteli ilmassa, vatamiehet kirkuivat äänensä painuksiin vesilintujen rähinästä, kunnes saivat köyden maalle, vadan pohjukan sillien ympärille ja saaliin pelastetuksi. Elämä oli raivoisaa nuojamista, sekaantuneita lankatukkuja otettiin talteen, verkkojen yli mentiin venheillä ja revittiin kahtia, parikymmentä apajaa joutui epäjärjestykseen ja synnytti vihaa ja tappeluja.
Päivät kuluivat kuin juovuksissa, kaiken aikaa ammensivat he haavilla silliä, jotka olivat niin taajassa, että airo voi seistä niiden keskellä. Sillit vietiin suoraan merestä kauppa-alukseen, jossa tynnöri tyhjennettiin lastiruomaan.
— — Muutamia vuorokausia sen perästä näkivät Juhl'in torpparit Hammernäs'issä hopeakolikot kädessään — uivat hopeassa — viisikolmatta hopeataaleria miehen osaksi, maksetut ostajalaivalla!
"Juhl-pojan" piti lähettää kotiin rahat heidän edestään kalastuspaikan postiasemalta vakuutetussa kirjeessä punanen lakka päällä! — Ja Rejer lähetti sitäpaitse omasta puolestaan sata taaleria niistä kahdesta sadasta kahdestatoista, jotka olivat tulleet hänen puoleksi osakseen. He tunsivat nautintoa siitä riemusta, jota rahakirjeet herättäisivät saavuttuaan seudulle, ja pitivät itseään oikein sankareina ja keksijöinä… Eikä tämä kuitenkaan ollut kuin alku kalastukseen! — Tuhdoilla ei istunut ainoatakaan, jolla ei olisi ollut kunnianhimoiset aikeensa, ei ainakaan Rejer ollut ilman niitä! Hän oli saanut tavattoman korkean ajatuksen kelvollisuudestaan ja taidostaan, kun hän nyt voi yhtyä osakkaaksi suureen vatakuntaan.
Niin, olipa Rejer'illä montakin unelmaa Hammernäs'istä, kun hän sinä iltana meni kalastusasemalle panemaan rahoja postiin. Kun hän saisi perintötalonsa lunastetuksi, aikoi hän perustaa sinne suuren nuotankutomistehtaan ja lähteä sillin pyyntöön joka vuosi … ja sitten ostaa talon talonsa perästä Juhl'ien vanhaa omaisuutta, ehkä jokaiselle nuottakunnalle oman talonsa! — Hän tunnusteli lakkaamatta lompakkoaan takin povitaskussa… Eikö hänellä nyt ollut kokonainen pääoma hallussaan?… Mitä Aa-vuonossa tiedettiin siitä suuremmoisesta elämästä täällä?… Hopeainen neljän killingin raha oli kuin pyhä esine, oikea aarre siellä kotona, ja täällä sitten — eihän sitä ajateltu enemmän kuin sillinsuomusta, joka oli tarttunut lompakkoon! Täällä oli hänen oikea toimialansa, — hänen silmänsä oikeen säihkysivät, niin vakuutettu oli hän siitä.
Tähän asti oli hän elänyt kuin lehmä karsinassa… Oih kuitenkin! — hänestä olisi tuntunut ahtaalta olla yhdeksän kuukautta vuodessa suljettuna Hammernäs'iin ja yhtä mittaa yksitoikkoisesti päivät päästään toimia hevosten kanssa, kyntää ja vanuttaa killinkiä ravinnokseen! — ikävää, yksinäistä ja kuollutta! — kaiken sen jälkeen kuin hän nyt oli saanut nähdä ja kokea elämästä, huvituksista, puheista ja tanssista.