Silli luiskahti samalla hänen käsistään ja kirposi sillalle pimeään, jossa hän oli. Hän otti nuolen nopeudella sen ja pisti sivutaskuunsa, huolimatta sen märkyydestä, suomuksista tai liukkaudesta.
Kohta sen perästä seisoi hän lähempänä, melkein hänen vieressään, ja oli juuri aikeissa välinpitämättömästi alkaa puhella hänen kanssaan, kun joku henkilö, joka seisoi tynnöripinon vieressä hehku suussa, joka näytti lähtevän sikarista, alkoi:
"Sinulla on kiire tänä iltana, Stiina! Kas, miten sillit lentää!… Tietäähän sen, että on kiire — että tanssihetki lyö!… Jos koko päivän liikkuisit tuolla tavalla, luulisin sinun suorittavan koko venheen yksinäsi!"
"Kyllä, jos olisi isosonkaa tai turskaa, — niin isoja kuin kauppapalvelijat! — vaan nämähän nyt ovat vaan pikkusiiliä!"
Rejer nauroi ääneensä. Hänellä oli vielä äänenmurros ja siitä sai hän kuulla: — "Mikä oinas siellä määkii?" jotka sanat umpimähkään heitettiin hänelle pimeään.
"Stiina ei ole oikein armias tänä iltana," jatkoi kauppapalvelija suututtamistaan — "hän tietää perämiehen istuvan tuolla ylhäällä ja odottavan."
"Perämies," — hän löi puukon päällä pöntön laitaa vasten — "hän voipi käydä käsillään ja kuitenkin tanssia kilpaa niiden kahden meripuotipatsaan kanssa, joilla te poljette lattiaa!"
"Ja sitten tarjoaa hän niin auliisti piparikakkuja ja kahvia!" — arveli kauppapalvelija.
"Niinpä kyllä, — — kun tekee työtä koko päivän kello neljästä aamua, niin ei jaksa vetää jauhosäkkiä mukanaan tanssissa iltasella!"
"Mitä arvelet, Stiina! että hän sanoisi, tuo tohtori Fredriksen … tuo mustalainen! — tuo tataari — hevostohtori! … hän, joka sekä nylkee hevosia että pistää kuoliaaksi ihmisiä. Luullakseni sekä sinä että alaperämies saatte olla varuillanne!"