Hän otti kipakasti reiältä kiehuvan kattilan ja asetti sen kallelleen selviämään; vaan hän oli unhottanut panna ensin riepua kattilan korviin ja huitoi nyt ilmaa poltetuilla sormillaan.
"No kokki!" — pistihe pitkävillainen karvalakki taas esiin, — "eikö kahvi vieläkään ole keitetty?"
Rejer nosti kannen yhdellä tempauksella, niin kuuma kuin se olikin ja heitti kalannahkaa kattilaan:
"Minusta nähden voitte kernaasti juoda sen niin sellaisena kuin tahdotte — — siinä se on!"
* * * * *
Niin, kyllä Rejer tiesi lähteneensä merelle! Kanavassa olivat he iloisesti laskeneet mäkeä, kunnes pääsivät Hispanjan merelle … ja sitten Kap da Rocan ulkopuolelle! ei ollut aina niinkään hauska seista raskasilmaisessa keittiössä paistinpannun ääressä, jossa piti liha paistaa voissa ja samalla hoitaa herneitä ja silavaa.
Vaan hän tuuleutti silloin tällöin itseään kannella ja siellä oli tuulta kylliksi.
Oi kuitenkin, minkälainen ulappa!
Paidanhihat ylös käärittyinä näytti hän pitkältä, hiestä kiiltävältä, nokiselta sepänsälliltä… Eikä arvostelukaan, joka lankesi hänen toimintansa osaksi, ollut erittäin sääliväinen. Milloin olivat herneet pohjaanpalaneita, milloin ryyniksi jauhettuja — ja tätä hän ei voinut auttaa! Milloin viskunat keitetyt liemeksi … ihan kokonaan kadonneet, hän on varmaankin syönyt itse jok'ainoan!… Tai jos hän koetti tehdä sen paremmin, oli keitto kiehumatonta. — Vettä ja ryyniä! — oikeata hevosenruokaa!
Hän oli ensi hetkestä asti päättänyt olla vastaamatta, ja hän pysyi lujana ja järkähtämättömänä päätöksessään!