Rejer otti kulauksen ja se tuntui hänestä auttavan kummallisesti.
"Kun ei vaan pramtanko menisi matkaansa meidän istuessamme tässä!" jatkoi ruotsalainen, se olikin todella kiinni kuin viulun jousi.
"Ei siinä ainakaan oksia ole," — tuumaili Rejer ja tarttui purjeihin voimakkain käsin.
"Turkanen, tuota karhua!" — sanoi göteporilainen, — "hänellä ei ole kädet, vaan karhunkäpälät!"
* * * * *
Prampurje oli vedetty ylös, isopurje kiinni, lyyväri kiinni ja märssypurje reivattu:
Ja nyt piti Rejerin keittää kahvia päivävahdille!…
Hän teki tulen keittiöön, huuhteli suuren kuparikattilan ja nosti sen liedelle. Kaikki tämä tapahtui kiukustuneella itsepintaisuudella. Muutamat merimiehistä tulivat sytyttämään nysiään, toiset taas, joilla oli vahti kannella, kärttivät miesmieheltä kahvia. He hakivat huvitusta pahassa säässä siten, että haukkuivat kokkia; mutta tämä käänsi heille vaan selkänsä, keikisti niskaansa, pani hiiliä tuleen tai puhalsi vetoreikään.
Rejer oli täydessä kiihkossa ja touhussa sekä puheli koko ajan itsekseen.
Oli todellakin liiankin suuri onni, että hän oli päässyt jälleen alas … tavattoman suuri onni … sikamaisen suuri! — Hän hymyili vihaisesti ja katkerasti; Niin, niidenhän siellä kotona olisi pitänyt nähdä Juhl-poika tuommoisessa koirankiikussa! nähdä Hammernäs'in perillinen venymässä raakapuussa, ja — — — ainoastaan hiuskarvan verran puuttui, ett'ei hän laskenut luisua!