— Noin kello viisi aamusella asettui Rejer ja göteporilainen taas vanhoihin, tuttuihin majoihinsa Alert'illa; vaan ei kumpikaan heistä nukkunut sinä yönä!
Rejer'istä tuntui kuin hän olisi kokenut jotakin, ja sitä paitse oli hän parantunut Amerikahoureestaan.
Kun hän kuvitellen mielessään edellisen päivän vaihtelevia kuvia makasi majanseinään päin kääntyneenä, kohosivat vaaleat, värittömät, säännölliset kasvot häntä vastaan, vaalea tukka ja raukeat, pyöreät maidonsiniset silmät, joihin voi katsella melkein kuin muodottomaan savuun!… Kimeltelevän valkoset, pienet hampaat ja leuka, joka näkyi ikäänkuin vetäytyvän suun alle…
"Niin, kyllä hän oli haikala!" — huudahti hän.
"Lizzy Pumpko!" — vastasi göteporilainen majastaan… "Niin paljon olen minä kuullut Montrealissa, ett'ei Pumpista pääse kukaan, ennenkuin hän on kaupannut hänet kolmeksi vuodeksi Kap Hornin seuduille tai olemaan orjana Guinea-reitillä!" —
Nostokone oli käynnissä! he nostivat ankkurin ja varppasivat itsensä liikkeelle lähteäkseen Quebeciin. Nostolaulu kaikui sammuvasti:
Het' ankkurimme nielas hai,
Ho-ii-oi, näin se käy!
Kun Portlannissa pohjaan sai,
Ho-ii-oi, näin se käy!
Ja sitten varpit kiskottiin,
Ho-ii-oi, näin se käy!
Ja viinaa päälle ryypättiin,
Ho-ii-oi, näin se käy!
Kun kortit viimein etsittiin,
Ho-ii-oi, näin se käy!
Niin vaatteet panttiin saatettiin,
Ho-ii-oi, näin se käy!
Voi-lastit sitten purjettiin,
Ho-ii-oi, näin se käy!
Ja neekereitä kaupittiin,
Ho-ii-oi, näin se käy!