Purjehdusopettaja oli saanut oppilaan, josta hän oli hiukan ihmeissään. Hän saattoi välistä istua ja haukotella niin kauheasti tai ääneti tukahuttaa haukotuksen toisensa perästä, niin että olisi voinut luulla hänen olevan sekä laiskan että haluttoman. Vaan jos oli jotakin, jota hän ei ymmärtänyt, nousi hän kysymään ja pitkitti hiljaa, vaan ikäänkuin tyytymätön juonne nenän ympärillä, ja väsymättömästi kysymistään ja syyn tiedustelemistaan, kunnes se lopulta selvisikin hänelle. Hänessä oli jotakin järkähtämättömästi eteenpäin persoonassaan! Vaan yhä enemmän ja enemmän selveni opettajalle, että mitä hän kerran oli näin saanut pääkoppaansa ajetuksi, pysyi se siellä paremmin ja varmemmin kuin kenenkään muun. Hänestä näytti tulevan tämän vuoden paras oppilas.
Ensi päivinä, kun Rejer vielä neuvottomana samoili ympäri, oli hän useita kertoja seisottanut leivosvasun kohdalle pääkadun kulmassa, ja mitä enemmän hän kyseli ämmältä, joka siinä istui myömässä, sitä selvemmäksi hänelle kävi, ett'ei hän kuitenkaan ollut joutunut ihan huonoihin käsiin. Ämmä tiesi, kuinka saisi päällystakin ja kellon myödyksi ja antoi hänelle monta muutakin hyvää neuvoa. Sillä matami Wahl eli "Wallan," niinkuin häntä yleisesti nimitettiin, oli laajoissa asioissa. Hänellä oli hyvin toisistaan erilaisia asioita, johtuvia leivoskaupasta viranhakijain ja kadettien kanssa, hän osteli heidän vanhat vaatteensa, palveli heitä, herätti toisia aamusella sekä toimitti sitä paitse koko joukon muita tehtäviä, jotka tuottivat hänelle jonkun pienen raha-ansion.
Häneltä oli Rejer saanut vuokralle pienen huonekölsän, kyökin uunin takana, ja siellä tehtiin nyt yötyötä viikko viikolta.
Hänen edessään talikynttelin valossa oli korkealla siipipöydällä laskutaulu, jolle hän teki muistiinpanonsa ja laskunsa.
Hän istuu vanha, rikkonainen ja tervanen mekko yllä, hattu päässä ja kaulaliina kaulassa, sillä uunissa ei ollut puita. Silloin tällöin nousee hän pieksämään itseään lämpöiseksi tai puhaltamaan punaisiin kohmettuneihin käsiinsä, joissa piirustin ei enää tahdo pysyä.
Herättäjäkello seinällä lyö nyt rämisten ja meluten neljää.
Nyt oli hänen lähteminen ulos herättämään — ensin leiripaikan sairashuoneen porttivahtia, sitten kanunanlaukasijaa, sitten neljännestä vaille viisi kolkuttamaan ovelle puolella tusinaa merikadettia, joilla on kiireitä lukuja joulun edellä ja pitää nousta niin varhain ylös; — hän oli ruvennut Wallanin sijaiseksi vaivaloisessa herättäjätoimessa talviaamuina. Sitten taas kello puoli kahdeksan hakkaamaan puita kanunamiehelle, jossa hän joka aamu sai kahvia ja kaksi voileipää. Miten hän kaipasi kahvia, tuota lämmintä kahvia ja voileipää!… Hänen teki mielensä sadatella vatsaansa, joka alkoi kurista ja porata aamiaista jo kello neljä aamusella!
Ja huolimatta siitä, että hänellä aamupuhteella oli niin paljon toimittamista, tuli se kuitenkin hirveän pitkäksi hänelle! — hän hakkasi puita, niin että lastut lentelivät, saadakseen vaan sisällistä ääntä kuulumattomaksi — ei rinnassaan; silla siellä tiesi Rejer … huu! — Jansen haa! — Juhl … rätsis — nyt katkesi puu! — mitä hän tahtoi, vaan vatsassa… Se saattoi huutaa järkileipää, pyhäleipää, vehnäpullia, rinkeliä, sanalla sanoen kokonaisia pinoja kaikellaisia ruokia, joita hänen mielensä vaan kuvitteli.
Ja kun hän sitten vihdoinkin oli lopettanut, niin täytyi hänen kuitenkin välistä vieläkin odottaa! … he eivät pitäneet mitään kiirettä hänen kanssaan niinä päivinä, kun kanunamiehelle kannettiin aamiaisensa laivanveistämölle.
Hän tahtoi kahvinsa paikalla, se mies, olipa hän sitten kotona tai ulkosalla, ja niin pitäisi kaikkien olla! — hän oli vanha sotalaivan jätkä, joka tiesi pitää talonsa komennossa! … ja jos Rejer joskus saisi oman kodin, niin — niin, silloin tahtoisi hän nähdä sen, joka uskaltaisi viivyttää häneltä kahvia minuutinkaan!… Hän paiskasi kirveen mäelle, otti sen taas ylös ja iski kovalla lyönnillä hakkauskantoon. Hän oli päättänyt työnsä.