Kas niin, nyt tulivat ne neljä koululaista vihdoinkin väliin; — hän kuuli niiden jankkaavan sisarelleen sekä ovia avattavan ja suljettavan siellä sisällä.
Oikein tukeva taloudenpitäjätär! … harmaa puolivillainen hame ja siniset silmät ja kodikas, — sakeata vesivelliä, tuo!
Rejer tuli hiljaa ja ujosti… Kah, kanunamies oli kotona tänään; — sitähän hän arvelikin! Niin, silloin oli neiti täsmällinen; muutoin ei tahtonut loppua tullakaan tuosta kahvin ja aamiaisen käärimisestä esiliinaan isää varten! Hänhän oli kerran yrittänyt jotakin semmoista kuin pyytää häntä ensin viemään sitä isälle laivanveistämölle; vaan silloin oli hän antanut hänelle niin röyhkeän — "ei ole aikaa!" — ett'ei hän enää koskaan uudistanut pyyntöänsä!
"Hyvää huomenta!" tervehti Rejer tullessaan lämpöseen kyökkiin, jossa kahvinhaju tuli hänelle vastaan; — "syli on hakattu!"
"Hyvää huomenta, ystäväni!" — kanunamies puhui tanskalaiseen tapaan ja sanoi aina "ystäväni," "harvinainen ystäväni" — hän istui laakea, punonaisilla varustettu meriunivormulakki päässä kyökin penkillä ja hämmensi kahvia… "Hyvää huomenta, ystäväni!… Istu… Vai niin!"
Paksu ja lyhyt sekä puujalkainen oli tämä "haubitsari," niinkuin ainakin Wallan kutsui häntä.
Saara tuli kahvi ja molemmat voileivät lautasella.
"Hm, hm!" — ryvästeli kanunamies vähänväliä, kahvia hämmentäessään, jolla aikaa Rejer, niin kauniisti kuin taisi, iski hampain paksuihin ruisleipäviipaleihin ja laski niiden riittäväisyyttä hammasrivin voihin muodostamista renkaista… Minkä eläimen näköinen kanunamies oli, istuessaan siinä puujalka suorana eteenpäin, pyöreä lakki päässään ja harmaatukkaisena, suippuiset korvat pörröllään molemmilla puolilla lakin alta, ei Rejer voinut saada selville … oliko se vanha susi, leveänenäinen ja isosuinen, joka aina näyttää ikäänkuin katsovan siihen, mitä ajattelee, tai viekas kettu, tahi viatoin jänis, joka istui takajaloillaan? — Hän sieppasi pari kertaa itselleen tilaisuuden vilaista hätäisesti häneen, sillä aikaa kuin äänettömyyttä kyökissä ainoastaan häiritsi kanunamiehen ryvästeleminen, tuo hm … — hm! — Ukko oli varmaankin maannut pitkään tänään eikä ollut vielä ehtinyt oikein virkistyä. — Ei, jotakin muuta se näkyi olevan…
"Hm! … hm!" — sai hän viimeinkin sanotuksi — "lukea perämiehen tutkintoa ja hakata puita … hm … hm, ei tahdo oikein sopia yhteen!"
"Eipä erittäin!" myönsi Rejer.