Meiltä ei ollut sinne kuin puolentoista peninkulman matka, mutta oli niitäkin, joiden oli kuljettava 6—8 peninkulmaa, vieläpä suurin osa siitä meriteitse.
Nimismiehen avarassa asunnossa oli tilaa suurelle vierasjoukolle, mutta sillä kertaa hän oli, valmistaakseen yösijaa lukuisille kutsuvieraille, ottanut haltuunsa naapurinkin talon.
Käydessäni kuvaamaan näitä kutsuja, joista minulle muodostui tapahtumista rikkaat päivät täynnä mielenliikutuksia, päätän kertoa asiat lyhyesti ja aijon sentähden jättää pois piirteitä ja kohtauksia, jotka muuten kuuluisivat täydelliseen kuvaan sikäläisestä elämästä.
Kutsukirjeen mukaan oli päivällinen syötävä klo 3, mutta useimmat veneet saapuivat jo pari kolme tuntia aikaisemmin. Naisten muuttaessa pukuja yläkerrassa, herrat kokoontuivat alakertaan erääseen tahallaan heikosti valaistuun saliin, missä tarjottiin ryyppy suupalan kera, mikä todellakin oli tarpeen matkan jälkeen.
Siellä myöskin kohtelias isäntä esitti vieraat toisilleen.
Kun kauan oli turhaan odotettu pappia perheineen, päätettiin vihdoin lähteä päivällispöytään ilman heitä.
Ovet avattiin selkoselälleen suureen, juhlallisesti valaistuun ruokasaliin yläkerrassa, vieraat tulvivat portaita myöten, ja kauan kursailtuaan ovensuussa sekä kohteliaasti riideltyään arvojärjestyksestä, he vihdoin istuutuivat paikoilleen suuren, upeasti katetun hevosenkengänmuotoisen pöydän ääreen, jolla komeilivat tiheät viinipullorivit, kolmihaaraiset kynttiläjalat, korkeat kaakkulaitteet ja etenkin pöydän yläpäässä olevan kunniapaikan kohdalle pinotut raskaat pöytähopeat.
Pappilalaisille varattiin kolme paikkaa yläpäässä huomatuimpien vieraitten seurassa.
Isäni istui herra Martinezin rinnalla pääpöydän ääressä, ja minulle oli vaatimaton paikka alempana olevassa sivupöydässä.
Pöytäseurue oli tuota vanhaa, hyvää ja hauskaa lajia, joka ikävä kyllä nykyään käy yhä harvinaisemmaksi. Syötiin kyllä veitsellä eikä hopeahaarukkaa tunnettu, mutta sen sijaan vallitsi seurassa todellinen ilo, ja kauan kutsujen jälkeen antoi pöytäkeskustelu aihetta moneen hauskaan kaskuun.