Alussa, kun vielä istuttiin vakava juhlallisuus ja valkean pöytäliinan herättämä viileä tunne mielessä, oli kaikki kyllä vielä hyvin jäykkää.
Pöytänaapurit uskalsivat tuskin kuiskaillenkaan keskustella, ja tanssipukuiset nuoret naiset, jotka kaikki kuin magneettisen vetovoiman vaikutuksesta olivat joutuneet toistensa viereen, istuivat kauan kainosti vaijeten yhdessä rivissä, muodostaen aivan kuin sinipunavalkoisen kukkaislehdon, jossa ei yksikään lintu uskaltanut visertää.
Päivälliset alotti isäntä lausumalla vieraitaan tervetulleiksi.
Parissa pitkänlaisessa, hyvin laaditussa puheessa hän senjälkeen esitti läsnäolevien virkaherrojen maljat, joihin nämä vastasivat.
Tämän jälkeen tuntui jokaisesta, kuin olisi astuttu varsinaisen virallisen kynnyksen yli iloisemmalle taipaleelle.
Isäntä esitti sitte muutamalla lyhyellä, keveällä sanalla maljat poissaoleville, joiden joukossa hän ensiksi mainitsi rakastettavan papin perheineen.
Tätä maljaa esitettäessä kiinnitti kyllä moni muu kuin minä huomionsa siihen, että isäni jätti lasinsa koskematta.
Sillävälin tarjottiin ruokalaji toisensa perästä, ja sitä myöten kuin viini pulloissa laskeutui, nousi iloinen mieliala seurassa.
Siinä nyt huomattiin monta teräväjärkistä leikinlaskijaa, jotka täällä näyttivät olevan oikeassa olossaan, ja nuo rakeina sinkoilevat sukkeluudet, hauskat sanansutkaukset ja iloiset puheet — viimemainitut usein hyvinkin mehevien kaskujen muodossa — kuvastivat elävästi omituista ruijalaista luonnetta.
Pöydästä noustessa kyllä yksi ja toinen vähän horjahteli ja toiset sittemmin hävisivät näkymättömiin, mutta tämä oli näihin aikoihin kesteissä jotakin aivan tavallista.