Viimemainittujen joukkoon oli sen pahempi minutkin laskettava.
Hetken vaikutukset ovat aina saaneet suuren vallan minuun nähden, ja tottumattomana sekä tällaiseen iloisuuteen että väkeviin juomiin olin varomattomasti antautunut ympärilläni kohisevaan iloiseen mielialaan.
Luulen, etten koko elämässäni yhteensä ole nauranut niin makeasti kuin näissä päivällisissä.
Vinosti minua vastapäätä istui punatukkainen kauppamies Vadel pitkine kuivanlystikkäine kasvoineen, singautellen räiskyvän sukkeluuden toisensa jälkeen, ja minun vierelläni kuiskaili kyttyräselkäinen konttoristi Gran, joka koko ympäristössä oli tunnettu terävästä päästään ja peljätty purevan kielensä takia. Hänen sattuvat arvostelunsa eri pöydässä istuvista henkilöistä kävivät yhä purevammiksi sen mukaan kuin hän joi, ja jos vain hänen sanansa olisivat kuuluneet, olisivat varmaan monet säteilevät kasvot synkistyneet.
Luulen myöskin, että hän tämän ohella kaikessa hiljaisuudessa koetti saada minut juomaan liiaksi, ainakin hän koko ajan lakkaamatta täytti lasinsa etenkin senjälkeen, kun väkevät viinit tuotiin esille.
Hänen vilkkaat, terävät käärmeensilmänsä ja muutamat kuiskaten lausutut sanat saivat minun muuten koko lailla hämmentyneen huomioni kiintymään kaikenlaisiin naurunalaisiin kohtauksiin.
Minusta tuntui lopulta, kuin koko huone ja pöytä keinuisivat ylös ja alas aivan kuin olisimme merenkäynnissä istuneet suuressa kajuutassa.
Himmeästi muistelen myöskin, että tuossa huojuvassa salissa ihmiset tunkeutuivat toistensa ohi kahdessa vastakkain kulkevassa rivissä ympäri, pöydän seinän ja tuolien välistä, kiittääkseen isäntäväkeä ruuasta.
En muista tämän jälkeen enää mitään, ennenkuin pilkkopimeässä heräsin kuin raskaasta, levottomasta unesta ja tunsin makaavani pehmeillä höyhenpatjoilla. Vähitellen muistui sitte mieleeni mitä oli tapahtunut, ja minulle selveni, että minut oli viety erääseen naapuritalon vierashuoneeseen. Tätä miettiessäni ja tuntiessani itseni äärettömän onnettomaksi, tuli vanhempi herra Martinez kynttilä kädessään minua katsomaan.
Huomasin silloin, että kello kävi kolmatta yöllä ja että siis olin nukkunut 6—7 tuntia yhteen menoon, jota seikkaa minun oli kiittäminen siitä, etten enää tuntenut ruumiillista pahoinvointia; sitä syvemmin kalvoi sieluani häpeän tunne.