Sen mukaan kuin minä siinä pukeutuessani saatoin huomata, oli naapuritalosta tehty kaikkien minunkaltaisteni päivällispöydässä kaatuneitten sankarien sairashuone. Näiden joukossa huomasin jonkinlaisella kostonhimoisella ilolla konttoristi Graninkin, kyttyräselkäisen, vahingoniloisen pöytätoverini.
Herra Martinez ilmoitti minulle kaikenlaisilla vilkkailla liikkeillä, että salissa paraikaa innokkaasti tanssittiin ja että minunkin oli mentävä sinne.
Silloin välähti salaman nopeudella läpi aivojeni, että Susanna jo aikoja sitte oli saapunut ja oli minua turhaan odottanut.
Mitenkä minä todella olin voinut häntä silmänräpäykseksikään unohtaa, se oli minulle arvoitus; mutta tieto siitä painoi minua raskaasti.
Ruokasali oli nyt muuttunut tanssisaliksi, ja iloisesti oli jo monta tuntia karkeloitu, viulun, klarinetin ja viulonsellon soittaessa reippaita tanssisäveliä.
Sopivana hetkenä pujahdin keskellä tanssia huomaamatta saliin.
Seisoessani alhaalla ovensuussa, josta kuumuus sumuna virtasi kylmään eteiseen, ahtaat valkeat hansikkaat käsissäni, kalpeana ja häpeissäni, kärsin alussa kovasti luullessani, että kaikki katsoivat minuun ja muistivat sopimatonta käytöstäni.
Sillä välin pari toisensa jälkeen pyöri ohitseni niin läheltä, että naisten vaatteet hipasivat minua, ja aloin vähitellen, mikäli likinäköisyydeltäni saatoin, kotiutua salissa.
Papinrouva istui ylinnä salissa muutamien vanhempien naisten seurassa, innokkaasti keskustellen kaljupäisen pienen tohtorin kanssa.
Pappi itse pelasi luultavasti korttia alakerrassa, mutta Susannaa en huomannut missään.