Salin yläpäässä nuori Martinez paraikaa kasvot säteilevinä pyöritti polkassa huomattavan kaunista nuorta valkeapukuista tyttöä, jolla oli liehuva sininen nauha vyötäisillään. Hänen kaunis, tuuhea, kullanhohtava tukkansa oli suurella nuolentapaisella hopeaneulalla kiinnitetty niskaan, ja päässä hänellä oli keveä kukkaisseppele.

Karkeloidessaan hän loi silmänsä alas lattiaan.

Tyttö oli pitempi ja täyteläisempi kuin Susanna, mutta hänen vartalossaan oli omituinen sulous, joka muistutti häntä.

Keveä, melkeinpä ylhäisen hieno tapa tanssiessa liikutella somia jalkojaan — hän näytti ihan liitelevän eteenpäin — muistutti myöskin Susannaa, ja siksi seurasin jonkinlaisella tiedottomalla jännityksellä nuorta paria.

Likinäköisyyteni esti minua erottamasta heitä tarkoin, ja sitäpaitsi heidän tanssiessaan ohitseni en nähnyt tytön alastaipunutta päätä hänen käsivarreltaan, joka tuttavallisesti nojasi nähtävästi ylen onnellisen nuoren Martinezin olkapäälle.

Näin vain leveän, puhtaan, siunatun otsan, sellaisen, jonkalaista tässä maailmassa ei ollut kuin yhdellä, ja kiharan, joka oli irtautunut tukasta ja valunut valkeille, pyöreille olkapäille.

Tunsin polvieni vapisevan. Tuo pitkä, solakka, hieno nainen — olisiko hän Susanna!

Mustasukkaisena seurasin lakkaamatta heidän karkeloaan, kunnes he seuraavalla kertaa tanssivat ohitseni.

Tultuaan suoraan eteeni kohotti Susanna hymyillen silmänsä, hänen katseensa sattui minuun, ja hehkuva puna peitti äkkiä hänen kasvonsa ja niskansa aina puseron reunapitsiin asti.

Se oli Susanna!