Ennenkuin olin ennättänyt tuumia millä tavalla tämä oli tapahtuva, pälkähti äkkiä päähäni ruveta vilkkaaseen keskusteluun vierustoverini kanssa, niin että saattaisi näyttää siltä kuin liehakoitsisin kauppias R:n kaunista tytärtä, joka sattumalta oli joutunut seisomaan vierelleni.
Kun Susanna hetken kuluttua tanssiessaan pyöri ohitseni, katsoi hän ikäänkuin ihmetellen ja tutkivasti minuun.
Seuraavalla kertaa pudotti hän kuin erehdyksestä nenäliinansa aivan minun kohdalleni.
Otin sen lattialta ja astuin suoraan papinrouvan luokse antaakseni sen hänelle, mutta — lieneekö sitten aikaisemman käytökseni tähden vaiko muusta syystä — hän otti minut vastaan huomattavan ynseästi ja kylmästi. Kumarsin hänelle yhtä jäykästi ja palasin paikalleni, missä taas jatkoin keskeytynyttä iloista puhetta neiti R:n kanssa.
Hetken kuluttua tanssi Susanna taas ohitseni, ja hän vilkaisi silloin minuun, silmissään vakava mutta epäröivä ilme, aivan kuin hän ei olisi ollut ihan selvillä siitä mitä ajattelisi. Senjälkeen hän ohitanssiessaan joka kerran aivan kuin tahallaan loi silmänsä alas.
Tyytyväisenä tein sen huomion, että Martinez sittekin tanssi sangen kömpelösti. Samalla kun siinä yhä kiihtyvällä iloisuudella juttelin ja naureskelin kauniin toverini kanssa, heräsi minussa salainen halu huomaamatta pistää jalkani esille niin, että Martinez kompastuisi siihen.
Enkä oikein tiedä miten tuo tapahtui, mutta kun Martinez seuraavalla kertaa tanssi ohitseni, kaatui hän pitkälleen lattialle ja loukkasi itseään varmaankin kovasti. Hän oli nimittäin kaatuessaan kyllin ritarillinen irtaantuakseen tanssitoveristaan, ja siten Susanna vain puoleksi tempautui hänen mukanaan.
Noustessaan hän iski raivoisan katseen minuun, onnettomuuden viattomaan aiheuttajaan, mutta minä seisoin siinä näennäisesti liian kiintyneenä vierustoverini seuraan, jotta edes olisin tullut huomanneeksi mitä ympärilläni tapahtui.
Katse, jonka nyt vuorostani loin häneen, ilmaisi kuitenkin epäilemättä hänelle koko totuuden, sillä hän oli juuri syöstä minua vastaan, kun Susanna hiukan kalpeana mutta maailmannaisen ryhdillä pidätti häntä, asettuen hänen tielleen ja tyynesti ojentaen hänelle käsivartensa lähteäkseen hänen kanssaan paikoilleen.
Kulkiessaan sitte ontuvan Martinezin rinnalla salin yläpäähän käänsi Susanna yhtäkkiä kasvonsa minuun niin ilosta säteilevänä, että minä yhdellä kertaa tunsin kohoavani syvimmästä epätoivosta onnellisimpaan, riemukkaimpaan varmuuteen.