Olin tuskissani juossut toisten luokse. Sinne tultuani olivat he jo ehtineet korjata maihin sekä veneen, jonka aallot olivat tempaisseet irti luodolta, että tajuttoman Jens-rengin, joka nyt kannettiin sisään.
Köysi, joka hänellä oli ollut hartioillaan, oli luisunut yli niskan ja mennessään repinyt sekä ihon että vaatteet rikki. Hän makasi nyt tunnottomana, toinen käsi, jonka köysi oli veriseksi hangannut, vääntyneenä ja eräässä kohden luihin asti paljaana.
Isäni kulki kalpeana vierellä auttamassa, kun hänet kannettiin sisään vuoteeseen.
Kun Jens heräsi, sylki hän verta ja hänen oli vaikea puhua. Mutta tutkittuaan hänen rintaansa selitti isä iloisena, ettei vaaraa ollut olemassa.
Jens-rengistä tuli tämän urostyön kautta koko seudun sankari. Isäni talossa hän siitä päivästä asti oli arvossa pidetty mies, ja seuraavana keväänä hän vietti häitään Ranskan-Marttiinan kanssa.
Yhdestoista luku.
LOPPU.
Saatan nyt tyynesti panna paperille ne vähäiset, vaikka minulle itselleni niin suuret tapahtumat, jotka vielä ovat kertomatta — on vierinyt monta vuotta, ennenkuin sen olen voinut tehdä.
Myrsky kesti lauantain keskipäivästä maanantaiaamuun asti, jonka jälkeen se aamupuolella vähitellen kokonaan asettui; merellä kävi kuitenkin vielä maininkeja.
Samana päivänä, maanantaina, ei pappilan venevalkamaan saapunutkaan papin valkoinen soutuvene, jota keskipäivän aikaan odotettiin kotiin tulevaksi, vaan tavallinen tervattu talonpoikaisvene, täynnänsä väkeä.