"Ette kenties usko sitä todeksi?"
"Tiedätkö, mitä on pajuköyden punominen, poikaseni? Merimiehesi näyttää olleen koko mestari siinä taidossa!" sanoi luotsi istuutuen pöytään.
Mieliala oli hilpeä sekä aterian aikana että sen jälkeen, äidin korjatessa pois astioita.
Gjert jutteli, äiti kulki edestakaisin, isä istui ikkunan luona katsellen ulos ja kuunnellen. Poika kuvaili tosiaankin viehättävän täsmällisesti, mitä kaikkea oli nähnyt ja kertoi meriupseereista ja kadeteista niin vilkkaasti, että äidin täytyi istua kuuntelemaan ja että isä lausui erään keskeytymän aikana hymyillen:
"Sinä, Gjert, tahtoisit varmaan mielelläsi olla sellainen merikadetti!"
"Niin", sanoi äiti, joutuen hetkiseksi tuon häikäisevän ajatuksen lumoihin, "jos hän pääsisi kaupungin kouluun, niin eipä tiedä, mitä hänestä tulisikaan. Sanoohan lukkari, että Gjert on hyväoppinen."
Tuo lausunto varmaan vaikutti luotsiin jollakin tavoin epämieluisasti, sillä hänen kasvonsa vaihtoivat väriä ja hän vastasi hetkisen kuluttua hieman ivallisesti:
"Minun mielestäni Gjert ei ole liian hyvä isänsä säätyyn, enkä minä aio ryhtyä kerjäämään, että hän pääsisi isoisten joukkoon."
Gjertin hyvää mielialaa oli yhä parantanut sellaisen univormullisen tulevaisuuden haavekuva, joten hän ei huomannut varoa isän muuttunutta sävyä, vaan tuli lausuneeksi:
"Äiti arveli tässä eräänä päivänä, että jos minusta voisi tulla sellainen, niin pääsisin maailmassa eteenpäin paremmin kuin ihan tavallinen merimies."