Federigo kalpeni ja kyyneleet kihosivat hänen silmiinsä. Salve ei voinut oikein käsittää, oliko syynä ystävyyden loukkaaminen, vai jonkinlainen pettymys, vai kenties molemmat seikat. Pienine vilkuilevine silmineen Federigo tavallaan muistutti hätääntynyttä rottaa.
Vihdoin hän äkkinäiseen tapaansa lankesi Salven kaulaan ja huudahti:
"Viimeisenä iltana minä tahdon ainakin juoda lähtömaljasi. Enpä voi käsittää, kuinka voin tulla toimeen ilman sinua @@ olemmehan pysytelleet kauan yhdessä!"
Vastoin tervettä järkeänsä tunsi Salve tuon ajatuksen hieman hellyttävän mieltä ja muistaessaan tuon lurjuksen tosiaankin osoittamaa "kiintymystä" hän tunsi jotakin todellisen liikutuksen tapaista.
"Eipä auta, ystäväiseni", vastasi hän. "Olen asian niin päättänyt. Mutta tänä iltana minä kestitsen. Istun 'Aurorassa' sinua odottamassa."
Siihen vuodenaikaan oli satamassa tavattoman paljon aluksia, ja 'Auroran' kapakka oli illalla täynnä meripoikia, jotka laulelivat, näkivät toisensa jälleen tai tutustuivat toisiinsa paloviinan ääressä.
Pienessä salissa anniskeluhuonetta vastapäätä tanssittiin soiton pauhatessa Hampurin skotlantilaista ja Englannin jikiä uupumatta koko ilta niin että permantopalkit notkuivat.
Ymmärtääkseen oikeata merimiesten 'reeliä' täytyy nähdä sitä tanssimassa miehiä, jotka ovat purjehtineet vuosikausia kaikilla maailman kulmilla näkemättä ainoatakaan naista.
He saapuvat maihin tuntien miehen ankaraa kaipausta ja vuosikausia kytenyttä iloa ja silloin on tanssikin @@ Nieuwediepin tai Portsmouthin tyttöjen keralla ja yhtä suuressa määrässä kumpaistenkin kanssa @@ sanomattoman hurmaavaa.
Jos jättää huomioonottamatta ihan rappeutuneista oloista ja yksilöistä johtuvat poikkeukset, voinee sanoa, ettei missään muualla koko maailmassa esiinny niin romanttista tunnetta naista kohtaan kuin aluksessaan purjehtivan meripojan povessa. Rakkaus on siellä luonnostaan rikkaampi ja monivivahteisempi kuin talonpojan yksitoikkoisessa elämässä, ja sitäpaitsi tulee itse rakkaussuhde @@ erossa elämisen vuoksi @@ paljon hartaammaksi ja säilyy menettämästä ihanteellista hohtoansa arkipäiväisessä tavanomaisuudessa.