Kun hänen vaimonsa hetkisen kuluttua palasi, mukanaan olutnassakka ja muut mukaanotettavat, ei hänestä voinut huomata äskeisen mielenliikutuksen jälkeäkään. Hänen kasvonsa olivat ihan rauhalliset, kalpeat, ja hän käyttäytyi melkeinpä nöyrästi.
Tuuli ravisteli toisinaan rajusti tummia ikkunaruutuja hänen puuhaillessaan matkavarustuksia.
Mutta kun Gjert ja hän jäivät hetkiseksi kahden kesken tupaan, puristi hän poikaa kiinteästi rintaansa vasten ja kuiskasi hänelle itku kurkussa:
"Poikaseni, älä milloinkaan ilmaise isällesi, että pelkäät!"
Puolisot olivat sanoneet toisilleen hyvästi ovella, mutta vaimo seurasi salaa aina laiturille saakka ja istui siellä vielä kauan itkien, piltti pienoinen sylissään.
Sekä luotsin povessa että hänen ympärillään riehui synkeä rajusää hänen sinä iltana lähtiessään merelle.
4.
Norjan hankalaa rannikkoa valaisee nykyään öisin oivallisten meri- ja satamaloistojen rivi. Ei ole kulunut vielä miespolvenkaan aikaa siitä, kun asiat olivat aivan toisin. Silloin oli vielä avaroita alueita, joiden ainoina loistokohtina olivat karien valkoiset hyrskyt.
Kapteeni, joka oli Kristiansandin kohdalla sivuuttanut Oksön majakan, voi kiittää onneansa, jos hänen silmiinsä vilkahti etäältä Kragerön kulmalta Jomfrulandin majakan valo, sillä välillä olevan Arendalin vaarallisen rannikon loistoja ei silloin vielä ollut olemassa.
Ison ja Pikku-Torungin majakat seisovat nyt valkeine torneineen siellä kaukana merellä, kumpikin autiolla nimikkosaarellaan.