"Onko laivasi täällä Amsterdamissa?"
Salve istuutui jälleen, sillä Elisabetissa oli jotakin sellaista, mikä kielsi käymästä lähemmäksi.
"Ei, vaan Pürmurendessä @@ minä vain tulin tänne @@"
"Sinä siis olet nykyään puutavara-aluksessa?"
"Niin olen @@ Elisabet!" uskalsi hän lisätä toisenlaisin, paljonpuhuvin äänenpainoin.
Mutta samassa Elisabet jälleen tervehti häntä ylpeästi kuten taannoinkin ja lähti ulos.
Salve istui hetkisen yhteenpuristetuin huulin ja eteensä tuijotellen.
Elisabetin ensi kerran ovessa kääntyessä Salve oli aavistanut hänen palaavan sisään, mutta oli odottanut toisenlaista kohtausta.
Hänen luonnonlaatunsa oli muuttunut koko lailla tyrannimaiseksi. Hän sieti kaikkein vähimmän alistumista, ja kun Elisabet astui sisään hiljaa ja nöyränä, tietoisuus suuresta vääryydestään kasvoista luettavana, tunsi Salve jonkinlaista katkeraa iloa siitä, että sai asettua tuomarin istuimelle.
Hän tahtoi ensin nähdä Elisabetin masentuneena edessään @@ sitten hän olisi antanut anteeksi ja rakastanut häntä sielunsa koko hehkulla.