Hän käsitti loukanneensa miestään ankarasti, mutta ei saanut selville, millä tavalla. Hän ymmärsi, mitä merkitsi hänen ukkosena komentava äänensä ja hänen ilmeensä hänen seisoessaan siinä ruorirattaan toisella puolella, käsi rinnallaan. @@ Elisabet oli varma siitä, että se oli nutun alla nyrkkiin puserrettuna.
Elisabet näytti harkitsevan hetkisen; mutta sitten hänen kasvoissaan kuvastui varma päätös.
Hän tahtoi puhua ihan suoraan ja kestää kohtauksen nyt yhtä hyvin kuin joskus toiste, sillä olihan tämä kerrassaan mieletöntä @@ eihän hän voinut olla mustasukkainen laivalle! Missään tapauksessa @@ virkkoi hän itsekseen, päätään nyökäyttäen @@ ei hän tahtonut asian tähän tapaan jatkuvan; siitähän aiheutui mitä sietämättömin epävarmuus mitättömimpienkin sanojen käyttelyssä ja alinomaisia neulanpistoja. Kerrankin oli asia selvitettävä.
Ja sen piti tapahtua nyt @@ että mies vihdoinkin huomaisi, millaisia hullutuksia hän ajatuksissaan hautoi.
Elisabet tunsi mielensä keventyvän toivoessaan vihdoinkin saavansa heitetyksi pois tuon näkymättömän taakan, joka oli ylen kauan rasittanut heidän avioliittoansa.
Koko iltapäivän kuluessa ei kumminkaan tarjoutunut siihen tilaisuutta. Rajuilma näytti jälleen uhkaavan, ja osa purjeita oli reivattava. Sitten käveli Salve pari tuntia edestakaisin ruhvin edustalla. Elisabet ymmärsi hänen tahallaan välttelevän kohtaamista.
Miehistökin näytti aavistavan, ettei nyt ollut hyvä häntä lähestyä. Kaikki väistivät vaieten sitä ahtaan kansipaikan puolta, missä hän asteli.
öljyvaatteissaan ja nahkalakeissaan, joihin olivat uhkaavan sään vuoksi pukeutuneet, seisoivat miehet vorokin luona luoden epäileviä silmäyksiä köysistöön ja pilvijoukkioihin, jotka vyöryivät synkkinä taivaanrannalla ja tuulen alkaessa vinkuen piestä vanhoja köysiä. He odottivat kärsimättöminä käskyä useampain purjeitten kokoamiseen.
Salve näytti tekevän päätöksensä viime tingassa, sillä hänen huutaessaan käskyjänsä he jo olivat rajuilman käsissä. Salve riensi peränpuolelle ja sieppasi huutotorven. Rientäessään ohi Elisabetin, joka istui hytin suojassa, hän virkkoi lyhyeen ja karusti, tuskin häneen katsahtaen:
"Ei tässä ilmassa käy kannella istuminen, Elisabet! Mene sinä hyttiin lapsen kanssa!"