"Eipä hätää, kapteeni!" vastasi Nils luottavasti. "Meidän tulee pysytellä aluksessa, kun se ajautuu riutoille, ja otaksunpa, että senkin jälkeen jokin keino löytyy."
"Jumala sen suokoon!" virkkoi Salve lähtiessään.
Nils jäi vielä hetkeksi paikalleen. Hänen karkeat, ruskean parran peittämät kasvonsa värähtivät @@ hän ei suuria toivonut ja ajatteli kotona olevaa vaimoa ja lapsiansa.
Pumppumiehet komennettiin vaihtumaan. Oli jälleen Nilsin vuoro, ja hän kävi nurkumatta työhön.
Salve kärsi omantunnon tuskia. Hän näytti jännittyneen levottomalta, ja hänen katseestaan ja ilmeistään hohti yhä selvempänä se päätös, että tässä oli taisteltava, sillä välttämättömyys oli nyt kaikille selvä.
Kiikarilla voi nähdä joukon ihmisiä rannalla, jonka sakaraiset muodot vivahtelivat sinipunaisilta.
Salve oli ruhvissa vaimonsa ja lapsensa luona. Hän oli seisonut siinä hetkisen katsellen vaimoansa ja oli huokaissut raskaasti:
"Minä antaisin mielelläni aluksen ja jäisin tyhjin käsin, jos saisin kuluneen yön olemattomaksi!"
Elisabet oli puristanut hänen kättään vilpittömän lohdutuksen ilmaukseksi, joka vastasi Salvelle paremmin kuin sanat.
Mutta kohta senjälkeen Salve oli taas käytännön mies ja näytti Elisabetille, kuinka hän voi sitoa lapsen rinnoilleen liinan avulla. Sitten hän sitoi vaimonsa vyötäisille köyden vetäen sen merimiessolmuun.