Salven ei pitänyt saada aavistaakaan prikiä koskevaa moitetta @@ ei koskaan, mitä heidän kesken sattuisikaan, nähdä tyytymätöntä ilmettä hänen kasvoissaan.
Tuon Elisabet päätti lujasti mielessään, sillä kuluneen yön kokemukset osoittivat, että hän oli löytänyt pelastuskeinon.
Hän tunsi voivansa tehdä mitä tahansa, kun oli kysymyksessä Salven omanansa säilyttäminen.
Puolenpäivän aikaan seisoivat Salve ja Nils Buvaagen hetkisen vierekkäin laivanpartaan vieressä.
Vaikka myrsky oli melkoisesti laimentunut, oli ilma edelleenkin harmaa ja sumuinen, ja meri vyöryi korkeana.
Pari-kolme merilokkia risteili alakuloisesti aluksen ja rannikon välillä, missä lie nyt näkivät meren kellervänä kiehuvan riuttojen yli vakaisena muurina, joka nousi ja laski, yksityisten, ulompana olevien karien nostaessa ilmoille maston korkuisia suihkuja.
Vaikka tuuli puhalsi maallepäin kuohui sieltä kumeata ukon jyrinää ja ikäänkuin ilmojen kohinaa.
Oli ilmeistä, että heidät oli saavuttava ratkaiseva hetki seuraavien kolmen tai neljän tunnin kuluessa.
He seisoivat kumpikin vaieten, omiansa mietiskellen.
"Tiedätkö, mikä minua tässä eniten rasittaa?" virkkoi Salve vakavasti. "Se, että sinä tai joku muu voi tänään menettää henkensä minun yöllisen purjehtimiseni vuoksi. Priki on minun oma asiani."