Valkoinen, nouseva ja laskeva muuri kasvoi yhä korkeammaksi heidän silmissään; tyrskyjen kumea pauhu kävi yhä huumaavaksi ja vaikutti Elisabetiin pyörryttävästi.
Tämä kesti kiusallisen kauan; ruorirattaan luona seisova Salve alkoi näkyä kuin sumun seasta, ja Elisabet yritti peloissaan katsella lastansa, vain lastansa.
Ilman kiehuva, pyörryttävä kohina hänen ympärillään kiihtyi ja siihen sekaantui kaikenlaisia viheltäviä ääniä ja merkillistä vinkunaa. Hän näki heikonkeltaisen merenvaahdon kohoavan valtaiseksi harjaksi ja valkoisten vaahtohahtuvain lentävän parvina ilmassa. Hän kuuli kauhistuneita huutoja, tunsi äkkiä aluksen kohoavan korkealle ja isonmaston heiluvan, tunsi kohta senjälkeen veden ankaran painon, joka oli viskata hänet alas hytinportaita, joihin hän tarrautui kiinni. Se uudistui uudistumistaan aikomatta tauota, ennenkuin hän tukehtuisi. Mutta hänen ainoana ajatuksenaan oli kiinnipitäminen.
Kun hän tuli jälleen tajuihinsa, oli Salve hänen vieressään. Hän pysytteli samassa köydessä kuin Elisabet. Miehet olivat kiinnittäneet itsensä aluksen peräpuolelle. Priki makasi toisella kyljellänsä sisimmällä särkällä, peräpuoli pystyssä. Se kohosi ja iski raskaasti pohjaa vasten, isomasto sivulla, suurten vesimäärien virratessa keulan ja keskiosan yli.
"Köysistö on katkaistava suojan puolelta, jos mielimme pelastua, pojat!" huusi Salve kämmentensä välitse ja juoksi kirves kädessä aluksen etuosaan.
Nils Buvaagen auttoi häntä, ja Elisabet katseli kuolettavan pelon valtaamana, kuinka nuo kaksi miestä katkaisivat köyden toisensa jälkeen, hyökylaineiden tavan takaa vyöryessä heidän ylitsensä, joten heidän täytyi pidellä kiinni köysistöstä. Iskettyään vielä iskun, joka vapautti heidät mastosta, pelastihe Salve nopeasti aluksen peränpuolelle.
Seuraavassa silmänräpäyksessä viskasivat hiekkapitoiset, keltaiset hyökylaineet aluksen särkän yli ja sitten isku iskulta särkän ja rannan väliselle matalikolle. Aluksen keula murtui.
Salve päätteli kylmäverisesti, sen olevan eduksi, koska priki siten vapautui lastina olevasta vesimäärästä ja voi nyt helpommin siirtyä rantaan päin.
Vihdoin, parin pitkän, kauhean tunnin kuluttua, joiden lopulla sateenharmaa ilma jo alkoi hieman pimetä, tuntui alus olevan pohjassa kiinni. Aallot vyöryivät nyt harvoin sen yli, mutta heittivät aina silloin raskasta hiekkaa kannelle. Oli luultavaa, että alus hajoaisi alkuosiinsa, jos heidän piti jäädä siihen yöksi @@ tai hukkuisi hiekkaan.
Matalikon toisella puolella @@ missä he näkivät rannalla väkeä @@ oli väylä, jossa kävi kiivas virta, ja haaksirikkoiset ymmärsivät olleen onneksi, etteivät olleet joutuneet siihen, sillä priki olisi varmaan uponnut. Toinen puoli oli kulkukelpoinen, joskin paikoitellen valkoisena vaahtoava.