Vaimoansa näytti Beck aina kohtelevan mitä ritarillisimmin; hän ei laiminlyönyt pienintäkään huomaavaisuutta ja häntä ylistettiin aina ihanteelliseksi aviomieheksi.
Eräät perheen läheisimmistä tuttavista olivat kuitenkin huomaavinaan jotakin oudostuttavaa heidän välisessä suhteessa, jotakin omituisen kylmää ja pidättyvää kumpaisessakin, ja huhuiltiinpa, ettei rouva osannut antaa miehelleen hänelle kuuluvaa arvoa. Näytti siltä, että he keskustelivat toistensa kanssa parhaiten silloin, kun oli läsnä vieraita.
Sitäpaitsi oli rouva Beck omituisen kalpea; hänen levollisuutensa vivahti toisinaan tunteettomuuteen, ja hän käyttäytyi lämminveristä luutnanttia kohtaan hillityn kylmästi.
Kun he olivat vastavihittyinä saapuneet Fredriksvärniin, oli hän ollut raikkaan värikäs, ja hänen ilmeessään oli heidän ensimmäisen rakkautensa kajaste. Luutnantin lämmin, viehättävä olemus vaikutti häneen kiehtovasti ja hän tunsi itsensä turvalliseksi omistaessaan hänen rakkautensa.
Hänelle tosin ilmeni ajan pitkään pari virhettä, jotka oikeastaan olivat ristiriidassa luutnantin miehekkään olemuksen kanssa sellaisena, miksi hän oli sen ajatellut: luutnantti oli ylen turhamainen ja melkein naurettavassa määrässä maailman tuomiosta riippuvainen. Mutta niin kauan kuin pääasia oli järjestyksessä ja hän tunsi miestään rakastavansa, eivät nämä pettymykset sentään suuria merkinneet. Hän luotti siihen mahtiin, joka hänellä yhä lisääntyvässä määrässä oli mieheensä nähden, uskoipa voivansa häntä rakastaakin, jos mahdollista vielä enemmän noiden heikkouksien vuoksi, jotka hän kaikessa hiljaisuudessa päätti hävittää.
Rakastettavaa luutnantti Beckiä tahtoivat kaikki nähdä luonansa, ja naisväen suosikkina hän pian oli jonkinlaisessa herkkätunteisessa mairittelusuhteessa melkein kaikkiin paikkakunnan kaunottariin.
Kun hän saapui kotiin, oli hänellä useimmiten kukka napinlävessä, ja hän otti vastaan lahjoja milloin sieltä milloin täältä. Hän oli yhteisenä ja yleisenä ihastelun esineenä.
Siinä ei suinkaan ollut mitään moitittavaa.
Ainoa henkilö, joka kaikessa hiljaisuudessa tunsi itsensä syrjäytetyksi, oli hänen oma vaimonsa. Hän näki koko tuon ihastelevan armeijan vähitellen muodostavan jonkinlaisen erottavan seinän hänen ja hänen miehensä välille ja tallaavan jalkoihinsa ne kukat, joiden olisi pitänyt versoa heitä varten heidän omassa kodissaan.
Hänen eloisuutensa laimeni vähitellen, mutta luutnantista tuntui siltä, että hän kuunteli tarkkaavasti hänen monia lausumiansa, kun he olivat palanneet kotiin sellaisista seuroista. Mutta samalla hän alkoi pukeutua entistä hienommin ja kehitteli nyt järjestelmällisesti luontaisia esiintymis- ja keskustelulahjojaan.