Hän tahtoi kerrassaan voittaa kilpailijansa, jotka olivat ulkonäöltään häntä etevämmät, mutta henkisesti hänen alapuolellaan. Hän voitti, mutta kärsi siitä, että joutui siten yleiseksi puheenaiheeksi.
Ainoa henkilö, joka ei huomannut hänen voittavan, oli hänen oma miehensä.
Luutnantin itserakkautta sukoilivat liiaksi ne monet pienet mairittelut, joiden esineenä hän oli, joten hän ei käsittänyt sitä suurta imartelua, joka sisältyi hänen vaimonsa käytökseen. He olivat naimisissa, ja luutnantti oli kyllin varma vaimostaan.
Niiltä ajoilta oli peräisin hänen vaikutusvaltansa niissä piireissä, joissa hän seurusteli, ja sen hän osasi miehensä varallisuuden ja arvossapidetyn aseman nojalla säilyttää vielä sittenkin, kun he olivat muuttaneet Arendaliin.
Heidän avioliittonsa ensimmäisinä vuosina oli kumminkin sattunut vakava ja rouvaan nähden ratkaiseva keskustelu.
Se aiheutui luutnantin suhtautumisesta erään korkean upseerin rouvaan. Sitä ei rouva Beckin ylpeys sietänyt, vaikka hän hyvin oivalsi, että kysymys oli jostakin turhamaisuuden ja laskelmain tapaisesta.
'Eräässä seurassa oli rouva käyttäytynyt ilmeisen kylmästi mainittua naishenkilöä kohtaan, ja luutnantti moitti häntä siitä heidän kotiin palattuaan.
Luutnantti oli tähän asti elänyt ihan levollisena suhteessaan vaimoonsa, ja sokea itsekkyys oli estänyt häntä näkemästä mitään siitä, mitä hänen vaimonsa mielessä liikkui.
Rouva ei vastannut paljoa, seisoi vain hetkisen silmäillen miestään niin, että hänen olonsa kävi ikäväksi, ja lähti sitten levollisesti ulos. Luutnantti kuuli hänen nousevan hitaasti portaita ylös.
Noin tunnin kuluttua hän palasi, kynttilä kädessään. Hänen ilmeensä oli kylmä ja hän ei katsahtanutkaan mieheensä tapansa mukaan huoneessa askarrellessaan.