Herkkätunteisena, kohteliaana ja hyväntahtoisena hän olisi kohdellut vaimoansa erinomaisen hyvin, vaikka viimeksimainittu ei olisikaan ollut hänelle siinä määrin välttämätön. Mutta rouva tiesi oman arvovaltansa olevan jonkinlaisena itsepuolustuksena, koska se pakotti luutnantin häntä kunnioittamaan @@ turhamaisuutensa vuoksi hän tahtoi nähdä vaimonsa mitä parhaimmassa valossa. Epätoivoisin sydämin huomasi rouva tehneensä ankaran virheen antaessaan hänelle rakkautensa, huomasi, ettei hänessä ollut mitään uskollista ja oikeata, mihin olisi voinut luottaa, ei mitään sellaista, mitä hän aikaisemmin oli tahtonut hänessä nähdä.
Hän tiesi tuon maailman silmissä loistoisan miehen salaisuuden: että hän ei ollut mies.
Hänen puolisonsa oli ja liikkui hänen silmissään sortuneena ihanteena, johon hän oli sidottu @@ eliniäkseen. Hänen pettyneessä mielessään kasvoi katkeruus, joka kävi sitäkin syvemmäksi, kun hänen täytyi kätkeä se mieleensä voimatta sitä kenellekään uskoa.
Hänellä ei ollut muuta neuvoa kuin menetellä älykkäästi, tyytyä mukavaan, ulkonaisesti arvossapidettyyn yhdyselämään ja tehdä kaikki itselleen mahdollisimman siedettäväksi.
Elämä oli käynyt hänelle autioksi kuin erämaa, ja kaikkein häikäisevimpinä tuokioina, esimerkiksi silloin, kun hänen miehensä piti hehkuvaa maljapuhetta, tuntui hänestä siltä kuin olisi kuullut tyhjän kumisevan.
Vanhemmilleen hän aina vakuutti olevansa onnellinen, kun he ihmettelivät hänen kalpeuttansa, vaikka toisaalta tiesivätkin hänen elävän kaikin puolin huolettomissa oloissa.
Hänen ainoan syvän harrastuksensa esineenä oli Frederik-poika, jota hän kuitenkin kasvatti ankarasti, koska luuli havaitsevansa hänessä isän luontoa.
Hän oli yhä edelleenkin lämpimästi kiintynyt Elisabetiin ja oli ollut kovin iloinen saadessaan aikojen kuluessa häneltä terveisiä.
Hänen muistissaan oli tuo solakka tyttö yhtenä niistä ihmisistä, joiden hän oli tuntenut vetävän itseänsä eniten puoleensa. Kokemansa suuren pettymyksen jälkeen hän voi usein nähdä ilmiselvänä edessään nuo ilmehikkäät kasvot, joista uhosi voimaa ja sydämellisyyttä.
Toisinaan hän oli nähnyt Elisabetin Arendalissa ja luuli tietävänsä, miksi hän aina näytti karttavan kohtaamista. Hän näet oli kerran sattumalta nähnyt miehensä laatikossa vanhojen kirjeiden joukossa sen kirjelapun, jonka Elisabet oli jättänyt luutnantille.