Se ei ollut mikään isku @@ hän tunsi jo liian hyvin miehensä häilyvän luonnonlaadun.
Niinä kertoina, jolloin hän näki kadulla vilahdukselta luotsin vaimon, hän koetti urkkia hänen kasvoistaan, oliko hän onnellinen. Hän oli havaitsevinaan pikemmin jotakin rasittunutta. Ja kun hän sitten kuuli kerrottavan, että Elisabetin mies oli kovin tyly ja taipumaton, luuli hän varmasti tietävänsä, että hänenkin avioliittonsa oli onneton. Hänen teki nyt kovin mieli puhutella Elisabetia, kuulla, eikö hän itse sittenkin ollut onnettomampi.
Elisabetkin oli ikävöinyt päästä tapaamaan entistä ystävätärtään. Mutta Beckin talo oli hänelle monestakin syystä mahdoton vierailupaikka. Elisabet oli kumminkin huomannut hänen käyneen kovin kalpeaksi.
Varsinkin näytti hänestä siltä erään kerran, kun hän Gjert-pojan keralla seisoi laiturilla menossa kotiin.
Rouva Beck kulki ohitse kappaleen matkan päässä miehensä käsipuolessa ja kääntyi pitkään katsomaan. Hänen kasvoillaan viipyi surumielinen ilme, ikäänkuin hänellä olisi ollut jotakin sanottavaa. He tervehtivät vaistomaisesti.
Sitten kului pari vuotta, joiden kuluessa he eivät nähneet toisiansa.
Elisabet kävi sinä aikana tuskin kertaakaan Arendalissa.
26.
Palaamme nyt kertomuksemme alussa mainittuun yöhön, jolloin luotsi lähti poikineen merelle hurjan, synkän mielialansa ajamana.
Elisabet vietti sen yön mielenliikutuksen vallassa, joka oli tavallista ankarampi. Miehen käydessä käsiksi poikaan oli hänessä kuohahtanut vaikeasti hillittävä kiukku, ja hän oli säikähtäen havainnut purkautumisen olleen ihan lähellä @@ vain pitkällinen tottumus alistumaan oli tehnyt hänelle mahdolliseksi tälläkin kertaa vaieta.
Usein toistetut miehen puolustelut eivät tahtoneet enää tepsiä.