"Täti nukkuu päivälläkin!" riemuitsi piltti pienoinen, joka oli käsittänyt asian niin, että täti tarvitsi juuri tuota parantuakseen.
Sitten hän heitti kuten matruusi ainakin lakkinsa laituriin ja seisoi siinä paljain päin vaaleine kiharoineen. Pitäen kovaa ääntä alkoi hän sitten vetää mailiin köyttä, jonka luotsi oli heittänyt. Gjert kiinnitti sen renkaaseen, ollenkaan välittämättä veikon ponnistuksista.
"Oikein pojat! Saatte nyt molemmin jäädä tänne venhettä vartioimaan, kunnes minä palaan. Pidä silmällä pilttiä, ettei hän putoa laiturilta!"
Luotsi lähti nopein askelin kulkemaan katua ylöspäin.
Pikku Henrikin leikkiessä matruusia ja puuhaillessa venheessä jos jollakin tavalla istui Gjert ihan hiljaa venheen perässä.
Tovereita kulki ohi, mutta hän vain käänsi selkänsä ja oli ilmeisesti niin vähän halukas seurustelemaan, että he pian lähtivät tiehensä.
Pojan mieli oli painuksissa. Hän oli ymmärtänyt riittävästi aavistaakseen, että vanhempain välillä oli jotakin erikoisen tärkeätä tapahtumassa.
Elisabetin olemuksessa oli jotakin pyhäisen levollista hänen seisoessaan lieden luona odottamassa miestään, tulevaksi.
Hän kuuli askeleita eteisestä.
Salven huoneeseen astuessa kohosi hänen lujapiirteisiin ilmeikkäisiin kasvoihinsa äkkiä puna, joka kuitenkin kohta väistyi. Hän tuijotti mieheensä huulet puoliavoimina, unohtaen tervehtiä.