Salve Kristiansenilla oli ollut liiaksikin tekemistä vioittuneessa ruorirattaassa, joten hän ei ollut voinut kiinnittää ympäristöönsä erikoista huomiota. Mutta sinä hetkenä, jolloin ensimmäinen musta hyöky odottamatta heihin iski, hän näki sen harjalla pari valonvälkähdystä.
Ne herättivät samassa muisteloja, ja nuoresta romanttisesta miehestä tuntui siltä kuin hänen olisi onnistunut sopia kohtauksesta Elisabet Raklevin kanssa @@ ajatus, joka tosin ei ollenkaan sointunut hänen ankaraan työhönsä, mutta siitä huolimatta valtasi hänen mielensä kokonaan.
Valon väikkeet näkyivät jälleen, ja vasta nyt hänelle selvisi, että kysymyksessä oli sama, vanhan Jakobin liedestä Torungista näkyvä loiste, jota hän usein ennenkin oli pitänyt merkkinään.
Märssypurjeen ratketessa ja todellisuuden siten käydessä hänen kimppuunsa Salve Kristiansenista tuli heti käytännön mies.
"Tuo valo tuolla suojanpuolella", huudahti hän kapteenille, joka sen vasta nyt huomasi, "on vanhan Jakobin liedestä Torungista."
"Jos olet oikeassa", mutisi Beck astuen kallellaan olevaa kantta pitkin lähemmäksi köyden varassa, "niin ei kestä kauan, ennenkuin aluksemme iskeytyy pirstaleiksi vasten Torungin rantaa."
Heidän kesken sukeutui nyt keskustelu, jonka aikana Salve selitti tuntevansa Torungin vedet lapsuudestaan saakka kuin oman taskunsa @@ ja lopputuloksena oli, että Beck kalpeana ja epäröiden päätti purjehtia maihin hänen luotsaamanaan.
"Tänä yönä uskotaan paljon sinun nuorille hartioillesi", virkkoi Beck, "ja sinun tulee ottaa hyvin huomioon, että kysymyksessä on sekä oma elämäsi, että meidän toisten henkemme."
Alus laskettiin tuuleen ja se kiiti nyt kohti rannikkoa niin vähin purjein kuin suinkin mahdollista nyt heidän jäljissään pauhaavassa ankarassa aallokossa. Pian kuului karityrskyn valtava meuruaminen.
Nuori merimies oli levollinen seisoessaan siinä alusta johtamassa huutotorvi kädessään, kapteeni ja perämies vieressään.